Nimi Taunus jäi virallisesti pois P7:n myötä, vaikka sitä käytettiin edelleen jonkin verran Ford-organisaatiossa Suomessa myös uudessa mallissa.
Teknisesti P7 pohjautui ylemmän keskikokoluokan edeltäjäänsä. Oli Köln-perheen V4- ja V6-moottorit sekä takaveto lehtijousitetulla jäykällä akselilla. Etujousitus oli McPherson-tyyppinen.
Varustetason mukaan mallinimi oli 17M tai 20M.
Versiosta riippuen voimanlähdetarjontaa oli 60 hevosvoiman 1,5 litran V4-moottorista aina 2,3 litran V6:seen.
Vaihteistona oli 4-vaihteinen manuaali joko ratti- tai lattiavalitsimella ja lisävarusteena sai 3-vaihteista automaattia.
Vuoden 1969 lopulla moottorivalikoima täydentyi 125 hevosvoimaisella 2,6 litraisella V6:lla, joka oli vakiona uudessa 26M-huippumallissa.
Korimalleja oli useita: 2- ja 4-oviset Sedanit, 2-ovinen HT eli hardtop, Turnier-farmari sekä hyötykäyttöön suunnattu umpikylkinen Van.
Alkuperäinen korimuotoilu eli vain yhden mallivuoden.
Tätä nykyisin erittäin harvinaista, vain hieman yli 150 000 kappaletta valmistettua versiota kutsutaan Ford-piireissä nimellä P7a.
Facelift-versiota P7b tuotettiin lähes nelinkertainen määrä. Taka-akselisto sai kasvojenkohotuksen yh-teydessä reaktiotangot.
Erilaiset 17M-veljekset
Kuvien P7a harrasteautot, sinivihreän Light Green -sävyisen Sedanin ja punaisen Vanin, omistaa Mika Lönnrot.
Syksyllä 1967 valmistettu porrasperäinen on hyväkuntoisena säilynyt yksilö, jonka yli 30 vuoden ja useiden autoyksilöiden Ford M -harrastustaustan omaava Mika on viimeistellyt huipputasoiseksi museoautoksi.
Umpikylkifarmari taas on käyttöviritetty nykyliikenteen tahtiin sopivaksi muutoskatsastamalla siihen alkuperäiseen V4:seen nähden kaksinkertaisen tehon tarjoava Ford Granadan 2,6 litran V6-moottori.
