keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Autovalmistaja testasi: EU:n hyväksymä kylmäaine aiheutti palovaaran

Sama kylmäaine (R1234yf) on tulossa vuonna 2017 pakolliseksi EU:n jäsenvaltioissa jokaiseen autoon. Tutkimuksesta raportoi Autoblog-sivusto ja TheLocal.de.

Daimlerin testeissä uuden B-luokan Mercedeksen kylmäaine syttyi nokkakolarissa palamaan osuessaan moottoriin. Testin mukaan mahdollisessa kolarissa myös autossa olijat hengittäisivät vaarallisia kaasuja.

Daimler kieltäytyy käyttämästä ainetta autoissaan ja on vetänyt takaisin uusia autoja, joissa ainetta on käytetty. Uutistoimisto Bloomberg kertoo, että myös Volkswagen on kieltäytynyt käyttämästä ainetta. BMW on puolestaan vaatinut lisää testejä.

Kylmäaineen kehittänyt yhtiö syyttää nyt Daimleria testiolosuhteiden lavastamisesta. Aiheesta kertoi Suomessa ensimmäisenä Kauppalehti.