torstai 31. tammikuuta 2013

Ferrarin moottoreita Alfa Romeoon

Fiat-Chryslerin päämies Sergio Marchionne toteaa Automotive Newsin haastattelussa, että "Ferrari ottaa aiempaa aktiivisemman roolin moottorien kehittämisessä Alfalle samaan tapaan kuin Ferrari kehitti aiemmin Maseratin moottoreita".

Marchionnen mukaan nimenomaan Alfan brändille sopivat moottorit ovat olleet suurin este Alfa-merkin elvyttämisyrityksissä viime aikoina.

Tavoitteena on kolminkertaistaa Alfa valmistusmäärä nykyisestä 100 000 autosta noin 300 000 auton per vuosi.

Alfa kehittelee paraikaa kolmea täysin uutta mallia nykyisin mallistossa olevien kolmen mallin rinnalle. Nykymalleja ovat Giulietta, MiTo ja rajoitettuna eränä valmistettava 4C coupe.

Uutuusmalleja on 159-mallin korvaajaksi tuleva Giulia sedanina ja farmarina (2014 - 2015) sekä kaksipaikkainen takavetoinen roadster, joka tehdään yhteistyössä Mazdan kanssa. Tuotanto alkaa vuonna 2015.