Mitä tapahtuu nyt, kun Versoa on piristetty uudella Auris-tyylisellä keulalla ja uudistetulla tekniikalla. Päräyttääkö Verso suoraan ohituskaistalle - sen näyttää tuleva vuosi.
Uusi keula hymyilee aiempaa leveämmällä ja matalammalla hymyllä, joka on kuin suoraan uudesta Aurisista otettu. Uudelleen muotoillun keulan on kerrottu vähentävän ajomelua. Myös äänieristystä on petrattu.
Ensimmäisten koeajokilometrien päätteeksi voin allekirjoittaa meluttomuusväitteen. Jopa isoilla moottoritiennopeuksilla saattoi keskustella ilman äänen korottamista, joskin tuulen suhina peileissä olivi voinut olla vähäisempää.
Ajamamme 124-hevosvoimainen suosikkidiesel 2,0 D-4D vei isoa koria vaivattomasti ja ripeyttä tuntui piisaavan hyvin perheauton tarpeisiin. Siitä huolimatta normikulutusta on saatu leikattua aiemmasta 0,4 litraa eli 4,9 litraan.
Ajomukavuus on kohdallaan. Iskunvaimennusta on jämäköitetty ja kohenneltu ohjaustehostus antaa hyvän tunnon. Isoilla nopeuksilla moottoritiellä ajovakavuus saisi kuitenkin olla vielä vakaampi.
Verso-malliston ykköseksi (60 % ennuste) nousee arvion mukaan 1,8-litrainen bensakone, johon voi valita käsivaihteiston tai CVT-automaatin (Multidrive). Ajamamme 2-litrainen diesel haukkaa noin neljänneksen myynnistä ja iso 2,2-litrainen diesel jää pienempään rooliin.
Verson saa aiempaan tapaan joko 5- tai 7-paikkaisena. Taaimmaiset istuimet taittuvat kevyesti yhdellä kahvan kiskaisulla tasalattiaksi. Kolmannen penkkirivin istuimet ovat ne tutut vain lapsille sopivat: Kun ne ovat käytössä, taakse jää enää155 litran tavaratila.
Verso-malliston varustelutasot ovat nyt Life, sen päällä Active, joka kattaa jo Touch&Go näytön, peruutuskameran ja vakionopeussäätimen. Ylimpänä oleva Premium lisää mukaan nahkaa, kevytmetallivannetta.
Uuden Verson myynti alkaa maaliskuussa, jolloin myös hinnat vahvistetaan.
Seitsemänpaikkaisen Verson istuimet taittuvat tarvittaessa yhdellä kädenliikkeellä tasalattiaksi.
Takaosan ilme on tuttu. Muutosta on vain puskurin muodoissa.
Mittaristo on tuttuun tapaan keskellä, mutta kuljettajaan päin kallistettuna.