sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kuluttajien valituksia käsittelevillä uusi riesa - ”aivan karsea luku”

Kuluttajariitalautakuntaan tulleiden valitusten määrä pysyi viime vuonna suunnilleen edellisvuoden tasolla eli noin viidessätuhannessa. Vuosituhannen alkuun verrattuna valitusten määrä on kuitenkin kasvanut parilla tuhannella.

Nopeimmin ovat kasvaneet yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevat valitukset, joita tuli viime vuonna lautakuntaan lähes 170.

- Se on aivan karsea luku meidän kannalta, sanoo kuluttajariitalautakunnan varapuheenjohtaja Päivi Korpiola STT:n haastattelussa.

Jos valituksia tarkastellaan aiheen mukaan, autokauppa on edelleen suurin ryhmä. Viime vuonna lautakuntaan tuli lähes 600 autokauppaan liittyvää valitusta.

- Suurin osa valituksista koskee käytettyjen autojen vikoja, Korpiola kertoo.

Toinen suuri ryhmä on rakentamiseen ja remontteihin liittyvät valitukset. Tässä ryhmässä valitusten määrä kasvoi selvästi. Aiheena on monesti remontin hinta.

- Suurin ongelma on ehkä siinä, että hinta-arviota ei pyydetä etukäteen. Sitten yllätytään, kun työ onkin niin kallista.

Puhelin- ja tietoliikennepalveluita koskevien valitusten määrä kääntyi viime vuonna sen sijaan selvään laskuun. Myös asuntokauppaa ja vakuutuksia koskevat valitukset vähenivät.

Valitusjono kasvaa

Vaikka kuluttajariitalautakunnan toimintaa on tehostettu, lautakunnan resurssit eivät ole kasvaneet samassa tahdissa valitusten määrän kanssa. Valitusten keskimääräinen käsittelyaika onkin pysynyt viime vuodet noin kahdeksassa kuukaudessa. Joissakin tapauksissa ratkaisun saaminen on kestänyt jopa puolitoista vuotta.

- Kun ratkaistuja juttuja on vähemmän kuin uusia valituksia tulee sisälle, niin jono väistämättä kasvaa, sanoo kuluttajariitalautakunnan varapuheenjohtaja Päivi Korpiola.

Korpiola kertoo, että niin sanotun valtion tuottavuusohjelman vuoksi lautakunnan virkojen määrä jopa väheni muutama vuosi sitten.

Valitusten määrän kasvuun on vaikuttanut se, että kuluttajan oikeuksista on netissä hyvin tietoa saatavissa. Toisaalta monella alalla kuluttajien oikeudet otetaan entistä paremmin huomioon, mikä puolestaan vähentää erimielisyyksiä.