Ruoholahden tolpalle parin auton jatkoksi sijoittunut Rintamäki kirjautuu ruutuun, tarkastaa samalla lähiruutujen tilannetta autojen suhteen ja tyytyy valintaan. Muillakin tolpilla on autoja, siispä ei "merta edemmäksi kalaan".
Datalle ilmestyi ajotarjous, ja oikeustalon suuntaan kääntyi pirssin keula. Nelihenkinen vanhempaa vuosikertaa edustava herrasporukka oli matkalla läksiäisiin, ja kuten niin tavallista kuskilta tiedusteltiin:
- Paljonkos pakkasta?
- Siinä se keikkuu alta parinkymmenen vielä. Luvassa on yön päälle ehkä lähemmäs kolmekymmentä, jos uutisiin on uskominen.
- Jos näin on, niin taksit varmaankin täystyöllistettyjä?
- Epäilemättä, kontraa Rintamäki.
Keskustaan vapauduttuaan Rintamäki havaitsee taas kerran tuon harmittavan, uusissa datalaitteissa olevan vian. Näytön keskelle ilmestyy "application error", joka tiesi sitä, että ainakin navigointipuoli olisi poissa pelistä. Rintamäki päätti ensi tilassa siirtyä paikkaan, jossa takakontin sisällä olevasta ohjausyksiköstä saisi virrat nurin. Kokemuksen perusteella aikaa olisi nollauksen aikana vaikkapa kiskaista kupponen kuumaa, ja operaation suorittamispaikaksi osui Tullinpuomin Shell.
Kahvikupponen tyhjeni, ja Rintamäki otti suunnan kohden keskustaa. Vanhasta tottumuksesta Töölöntorin tolppa näihin aikoihin on antanut leipää ja leivälle voita, joten Topeliuksenkadun kautta sinne, ja kas, vain yksi auto oli tolpalla, ja sekin kuittasi kyydin, joten Rintamäki pääsi keulille.
- Mahtaakos tällä pirssillä päästä Espooseen? Ja voisko kuski vääntää lämmöt kaakkoon? On meinaan niin pirun kylmä!
- Nouse kieseille, niin eiköhän toiveet saada täytettyä.
Rintamäki sai koordinaatit, ja Espoon perukoille matkattiin. Takapenkiltä oluen tuoksuun sekoittui kuorsauksen poikanen, ja kuski kiitteli taas kerran itseään. Osoite, johon oltiin matkalla, ei ollut ihan muistissa, joten navigaattoriin oli turvauduttava, muuten matka olisi saattanut olla muutakin kuin helppoa kauraa.
Pimeällä pikkutiellä navi näytti, että ollaan perillä. Vilkuilu sivuille tuotti tuloksen. Vasemmalla oli omakotitalo. Rintamäki alkoi takapenkillä rötköttävän "elvytyksen":
- Halloota, perillä ollaan! Onkos tuttu maisema?
Takapenkiltä vilkuiltiin ympäristöä kuin joulukuusta etsien, ja lopulta:
- On toi mun postilaatikko. Voihan helkatti, taisin torkahtaa, ja pihavalotkin unohtu! Viittiks antaa autolla valoja sen verran, että könyän kotiovelle? esitelmöi maksun suorittanut.
Rintamäki antoi valoa, ja valokeilassa toikkaroi mies, joka ensitöikseen päätti avata sepaluksen. Etukenossa kuitenkin homma lipesi, ja enkelin kuvia tehtiin lumihangessa.
Rintamäki seuraili huvittuneena esitystä, ja kuitenkin vastuuntuntoisena varmisti, että ei livennyt paikalta, ennen kuin asiakas oli ovensa sisäpuolella. Pakkasta oli reilut -25.
