Autokummajainen näyttää aivan 1970- 80-luvuilla valmistetulta VW Transporterilta T2-korimallilta. Toisaalta se näyttää uudelta autolta. Mikä ihmeen peli se oikein on?
Aluepäällikkö Olli Ronkainen kertoo - kyseessä on Brasiliasta tuotu etanolia polttava Transporter Total Flex -henkilöpakettiauto, jossa on tilaa kahdeksalle matkustajalle.
Auto on valmistettu VW:n Brasilian tehtaalla huhtikuussa 2012. Se on tarkoitettu Brasilian teille - Euroopassa ja Suomessa sitä ei saisi rekisteröityä. Auton tekniikka (mukaan lukien turvatekniikka ja päästöarvot) ovat nimittäin juuri siltä aikakaudelta kotoisin, miltä näyttääkin, eli 70-luvun alusta.
T2-korimallin Transporteria valmistettiin Saksassa vuodesta 1968 jonnekin 70-luvun loppuvuosille asti ja sen jälkeen tuotantolinjoja on käytetty etelä-Amerikassa aina näihin päiviin saakka.
Auto on ollut hyvin suosittu. Sitä on myyty tuhansia kappaleita vuosittain. Ostaminen on tehty helposti. Autoa saa vain valkoisena, siinä on vain kaksi varusteversiota: toisessa on takapenkeillä turvavyöt, toisessa niitä ei ole...
- Nyt alettiin puhua, että mallin tuotanto päättyy ensi vuonna. Niinpä sain luvan hankkia meille yhden palasen VW:n hyötyautohistoriaa, Ronkainen sanoo.
Alkuperäisessä T2:ssa oli takana ilmajäähdytteinen boxer-moottori. Brassiversiossa on takana on kolmannen sukupolven VW Golfista otettu 1,4-litrainen vesijäähdytteinen bensiinimoottori, joka pystyy käyttämään 100-prosenttista etanolia polttoaineenaan.
Brassi-Transporterilla ei ole Suomessa ajeltu kilpien puuttumisen takia. Sen sijaan se on kerännyt katseita erilaisissa autotapahtumissa jo vuoden päivät.