keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Ei enää vahinkosakkoja! Näin tekniikka pelastaa ylinopeussakoilta

Vakionopeussäädin on yleisin auton apuväline, jolla kuljettaja pystyy hieman ehkäisemään tahattomia nopeusylityksiä etenkin pitkiä taipalia ajettaessa.

Käytön kannalta pykälää toimivampi on aktiivinen vakionopeussäädin, joka mukautuu edellä menevän nopeuteen. Auto kiihdyttää ja jarruttaa liikennetilanteen mukaan.

Nopeuden rajoitin on astetta lievempi vaihtoehto. Rajoitin ei pidä nopeutta vakiona, mutta hyydyttää vauhdin säädetyssä maksiminopeudessa. Kaasun painalluksella rajoittimen pystyy toki ohittamaan aivan kuten vakionopeussäätimessäkin.

Nopeusvaroitin on vielä yksi pykälä alaspäin, se vain varoittaa kun maksiminopeus ylittyy.

Joskus kuljettajan tarkkaavaisuus herpaantuu nopeusrajoitusmerkkien kohdalla. Liikennemerkkejä lukevat järjestelmät näyttävät vallitsevan nopeuden auton mittaristossa. Auton kamerapohjainen järjestelmä päihittää tässä kohden erillisen navigaattorin, jonka nopeusrajoitusnäyttö perustuu karttatietoon eikä tunnista esimerkiksi tietyön takia tullutta uutta rajoitusta.

Rajoitusmerkit tunnistava auton kamera.

Navigaattorit ovat kuitenkin mainioita sakoilta säästäjiä - olivat ne sitten kiinteitä autoon asennettuja, erillislaitteita tai kännykkänavigaattoreita. Fiksuimmat osaavat jopa pelotella kuljettajaa muistuttamalla ihan ääneen - muista nopeusrajoitus.

Peltipoliiseista eli tienvarteen ripotelluista valvontakameroista varoitetaan yleisesti kameravalvonnasta muistuttavalla merkillä. Yksittäisen kameran autoilija näkee kuitenkin vasta kun se on kohdalla.

Tähän navigaattori on mainio täsmälääke. Navigaattorin peltipoliisivaroitin varoittaa tietokannassa olevista valvontakameroista. Poliisikaan ei pane tätä ominaisuutta pahakseen. Kameroiden tehtävänä on nimenomaan vähentää nopeuksia, ja näinhän siinä juuri käy.

Markkinoille on tullut myös liikkuvista tutkista varoittavia sovelluksia kännyköille ja live-navigaattoreille. Nämä liikkuvan tutkan varoittimet -sovellukset keräävät muiden autoilijoiden lähettämiä tutkavaroituksia ja lähettävät ne laitteisiin, joissa on tutkasovellus.

Nokia on vahvasti mukana pelissä. Se osti jokin aika sitten sovelluksia tekevän Trapster -yhtiön, ja Trapsterin appsit saa nykyään myös windows-puhelimiin.

Nopeuden rajoitin.

Kuljettajan avustin: + Vahvuudet / - Heikkoudet

1. Vakionopeussäädin: + Hyvä isoilla teillä / - Ei sopeudu nopeuden muutoksiin

2. Aktiivinen vakionopeusäädin: + Sopeutuu nopeuksiin/ - Joissakin autoissa ei toimi alle 30 km/h

3. Nopeuden rajoitin: + Estää tahattomat ylitykset / - Ei pidä nopeutta

4. Nopeusvaroitin: + Varoittaa ylityksestä / - Varoitukseen voi turtua, - Varoitus on helppo ohittaa

5. Rajoitusmerkkien tunnistus auton kameralla: + Näyttää vallitsevan rajoituksen / - Kamera "näkee" joskus väärin (esim. lumiolot)

6. Rajoitusmerkit ja erillinen navigaattori: + Hyvä perusapu / - Karttadata voi olla vanhentunutta.

7. Liikennekameravaroitukset: + Melko kattava, varoittaa ajoissa / - Ei tunnista uusia peltipoliiseja

8. Live -navigaattorin tutkavaroitin: + Perustuu muiden kuljettajien jakamaan tietoon (laillisesti) / - Laitteita vähän, joten tietoa tulee vielä vähän.

Live-navigaattorin tutkakamera.