BARCELONA Uudessa RAV4:ssä sivulle kääntyvä takaovi on vaihtunut ylösnousevaan takaluukkuun.
Takaluukun saa sähköisenä Active-varustetasossa nelivetojen 1200 euron hintaisen Business packin mukana. Pakettiin kuuluvat myös lähivaloksenonit, mutta kaksoisksenoneita ei ole tarjolla.
Aiemmasta kasvaneen 547 litraisen tavaratilan lattia on puskurin tasossa. Takanojat kaatuvat tasaiseksi pinnaksi. Tilapäiskoon vararengas (Suomessa) on siirretty takaovesta tavaratilan lattian alle.
Pidentyneen ja leventyneen korin ansiosta takapenkillä on edeltäjästä poiketen suorastaan ruhtinaallisesti tilaa.
Takaovet ovat leveät. Auton 15 millin mataloituminen ei heikennä tilapisteitä. Kengät mahtuvat edessä olevan penkin alle, ja noja on varustettu kallistussäädöllä. Hiukan miinusta tulee matalasta istuma-asennosta. Myös keskipaikalla pystyy matkustamaan.
Etuistuimissa on hyvä sivuttaistuki, mutta korkeussäätö on vain kuskin penkissä. Sähköt ja nahat saa 6700 euroa perustasoa kalliimpaan Premium-versioon.
Perusvarustelusta puuttuu muun muassa vakionopeudensäädin, automaatti-ilmastointi, peruutuskamera ja Toyota Touch & Go -mediakeskus, jotka kuuluvat hintaa 2 000 euroa nostavaan Active-varusteluun.
RAV4:n taloudellisin malli niin hinnan (alkaen 35 300 ¤) kuin päästöjenkin (127 g/km) osalta on 124 hevosvoiman 2-litraisella dieselillä kulkeva etuveto.
RAV4:n myynti painottuu kuitenkin nelivetoihin, joissa vedosta ohjataan tarvittaessa taakse 50 prosenttia. Kytkimestä kytkettynä tasa-jako pysyy päällä nopeuteen 40 km/h saakka.
Sport-ajotilassa ohjaus on aavistuksen jämäkämpi, ja heti rattia käännettäessä taakse ohjataan kääntymisen tehostamiseksi vähintään 10 % voimasta.
RAV4 on tasapainoinen ajettava ja ohjaus on varsin miellyttävä, eikä auto kallistele ylimäärin. Nelivedon 150-hevosvoimaisista moottorivaihtoehdoista 2,2 litran diesel on mukavampi kuin alakierroksilla puhditon 2-litrainen bensakone.
Pähkinänkuoressa Toyota RAV4
Mikä auto: Vuonna 1994 esitellyn kompaktin SUV-luokan "perustajan" 4. mallisukupolvi. Pidentynyt (nyt 4 570 mm + 205), leventynyt (1 845 mm + 30) ja madaltunut (1 660 mm - 15). Tarjolla nyt myös etuvetoisena.
Milloin Suomessa: maaliskuussa
Mitkä moottorit: Manuaalivaihteisessa etuvedossa uusi 2,0 litran diesel (124 hv). Nelivedossa 2,0 l Valvematic-bensakone (151 hv) ja 2,2 l diesel (150 hv), molempien moottoreiden yhteyteen saa myös automaattivaihteiston.
Miten kulkee: Vakaa ajettava, kori ei kallistele liikaa. Jousitus kantava. Dieselissä kiitettävästi vääntöä, mutta bensakone vaatii kierrosten käyttöä. Kiihtyvyys 0-100 km/h 9,6-10,7 s ja huippunopeus 180-190 km/h.
Mitä kuluttaa: Edeltävässä mallissa olleiden moottoreiden polttoainetalous parantunut merkittävästi. Nelivedon keskikulutus 7,2/5,6/6,6 (bensa/diesel/dieselaut.) ja CO2-päästöt 167/147/173 g/km. Etuvedon arvot 4,9 l/100 km ja 127 g/km.
Mitä maksaa: Alkaen-hinnat 35 300/39 100/40 300 € (2WD/AWD-bensa/AWD-diesel). Myyvin varustetaso Active (Life + 2 000 €), mihin Business pack +1 200 €. Premium = Life + 6 700 €.