torstai 21. maaliskuuta 2013

Katsastuksen villi länsi: ”Löi reiän auton kylkeen, hajotti käsijarrun”

Auton katsastus herättää monessa tunteita suuntaan ja toiseen. Villit tarinat takavuosien katsastuskulttuurista tulevat väkisinkin mieleen, kun lukee lukijoiden tarinoita katsastuksista. Joukossa on sekä tuoreita tarinoita, sekä kertomuksia ajalta, jolloin katsastusmiehet olivat pelättyjä persoonia.

Vein autoni katsastukseen ja kaikki sujui hyvin, kunnes katsastusmies alkoi katsomaan auton pohjaa. Katsastusmies löi väkisin auton pohjaani useamman reiän. Samassa paikassa katsastin toista autoa ja katsastusmies ei osannut laittaa takasumuvaloa päälle. Pisti siitä merkinnän rekisteriotteeseen. Näytin hänelle kuinka se syttyy, eli ensin ajovalot yö-asentoon ja sitten takasumuvalo päälle ja toimii. Mutta katsastusmies sanoi että ei toiminut katsastustilanteessa. Närkästynyt autoilija

Katsastuksessa ajovalossa oli kiven hakkauma, jota katsastusmies ihmetteli, että onko läpi reikä. Sanoin, että ei ole ja jos olisi, niin silloinhan umpiossa olisi vettä ja vaurio näkyisi. Katsastusmies ei uskonut, vaan otti ruuvimeisselin ja takoi lamppua, kunnes siinä oli reikä. Sitten hän sanoi "oho - eipäs ollut läpi, mutta nyt on". Tietenkään en voinut asiaa todistaa ja maksoin 600 euroa + uuden katsastuksen. Jos ei vikaa niin tehdään

Tapaus on jo vuosikymmenien takaa. Katsastuasemiakaan ei tainnut olla kuin yksi. Sama katsastusmies sattui kohdalleni useana vuonna ja aina hylkäsi autoni kyseenalaisista syistä. Syitä olivat esim. rekisterikilven väärä asennus, vaikka se oli autoliikkeen uutena asentamaan. Raidetangon päässä väljää, todellisuudessa etupyörän laakerissa oli väljää, joka olisi korjautunut tiukkaamalla. Tarkistuksessa raidetangon päätä ei edes tarkistettu. Nykyisin yleensä katsastusasemalla on hyvinkin asiallinen ja jopa ystävällinen palvelu - kilpailun aikaansaannosta.

Kerran jouduin vaihtamaan syyspimeällä vesisateessa ajovalopolttimon tien päällä. Seuraavassa katsastuksessa katsastumies hylkäsi auton väärän ajovalokuvion takia, jolloin muistin polttimon vaihdon ja arveli polttimon olevan huonosti paikoillaan ja tarjouduin kääntämään sen oikein johon katsatusmies: Tämä ei ole mikään korjaamo, tilatkaa uusi aika! Nykyisinhän katsastusmiehet jopa säätävät valoja, jos ne näyttävät väärin ja tällaiselle palvelevalle asemalle tullaan uudelleen.

Tämä on lähinnä hauska juttu, mutta osoittaa, miten katsastusmiehet toimivat. Vein auton katsastukseen -24 asteen pakkasessa. Autosta ei vikoja löytynyt, mutta pesulaitteen viasta katsastuslapussa luki lapussa: hylätään pesulaite ei toimi. Olimme hallissa sisällä ja huomioin, että jäät auton pinnalla alkoivat sulaa. Aloin väittämään vastaan, että ei ole pykälää, jossa sanotaan että sen pitää toimia talvipakkasessa. Kaveri luki minulle ulkoa lakia, ettei erotella kesää ja talvea. Tässä vaiheessa auto oli jo sen verran sulanut että sanoin kaverille, koititko oikesta vivusta, se on tämä oikeanpuoleinen ratin sivussa, vedin samalla vipua ja toivoin että vettä tulisi. Pesulaite toimi, oli kaverin ilme näkemisen arvoinen. Enää ei voinut kuin hyväksyä.

Katsastusmies riiteli edellisen asiakkaan kanssa. Sitten tuli ja otti avaimeni vihaisena sanoen, että jää istumaan. Jarrutestissä kuului, miten kaasua painettiin pohjaan jarrutettaessa, sitten paha ääni. Kun auto tuli takaisin, siinä ei ollut enää toimivaa käsijarrua. Ajoin autokorjaamolle ja he sanoivat käsijarrua kannattavan metalliosan irronneen. Valitin katsastusasemalle. Käsijarrun rikkominen katsastuksessa ei ole vaikeaa, joten taisin joutua miehen kiukun kohteeksi ilman, että olin ehtinyt muuta kuin tervehtiä ystävällisesti.