tiistai 19. maaliskuuta 2013

Suomalaisautoilijan käsi ei tutise kolaripaikalla

Suomalainen autoilija tietää onnettomuuspaikalle saapuessaan mitä tehdä - tai ainakin luulee niin. Autoliiton julkistamasta 14 maassa tehdystä tutkimuksesta ilmenee, että suomalaisten ensiaputaidot ovat eurooppalaisessa vertailussa varsin hyvällä tasolla.

Suomalaiset erottuivat joukosta itsevarmuudellaan, sillä peräti 85 prosenttia uskoi osaavansa antaa ensiavun onnettomuuspaikalla. Noin kolme neljästä suomalaisesta osasi nimetä neljä tärkeintä toimenpidettä onnettomuuspaikalla. Myös elvytystaidoissa Suomi oli kärkijoukkoa.

Suomalaisista noin 40 prosenttia osasi nimetä kaikki loukkaantuneen tilan tarkistamisessa tarvittavat vaiheet, kun koko tutkimuksessa luku oli 28 prosenttia. Uhrin hengittämisen tarkistamisen muisti peräti 91 prosenttia suomalaisista.

Suomessa ajo-opetukseen ei kuulu pakollista ensiapukoulutusta, kuten joissakin muissa maissa. Tutkimuksen mukaan se ei kuitenkaan näy taidoissa.

- Jokaisen olisi tärkeää kuitenkin opetella hätäensiaputaidot ammattilaisten opastuksella sekä kerrata niitä säännöllisesti, Autoliitto vetoaa tiedotteessaan.

Eurooppalaisten autoilijajärjestöjen tutkimus paljasti, että yleisesti ottaen ihmiset yliarvioivat ensiaputaitojaan. Myönteistä oli, että onnettomuuspaikalle joutuessaan moni haluaa auttaa, joskin liian harva tietää miten.

Suomalainen muistaa hätänumeron

Onnettomuuspaikalle saapuessa olennaista olisi muistaa, mistä soittaa apua. Yleisen eurooppalaisen hätänumeron 112 osasi mainita 58 prosenttia vastaajista. Suomalaiset muistivat numeron parhaiten 97 prosentin osuudella.

Huonoimmin numero muistettiin Itävallassa, jossa sen osasi mainita vain seitsemän prosenttia vastaajista. Itävallassa on käytössä myös kansallinen hätänumero, jonka sentään kolme neljästä itävaltalaisesta muisti.

Tutkimus paljasti yllättäviäkin eroja jopa naapurimaiden välillä. Espanjalaisten tietämys loukkaantuneen tarkistamisesta kolaripaikalla oli surkeaa, kun taas naapuri Portugali oli tässä suhteessa tutkimuksen paras. Vain italialaiset olivat espanjalaisia avuttomampia loukkaantuneen tilan tarkistamisessa.

Saksan autoliiton koordinoimaan tutkimukseen haastateltiin noin 200 autoilijaa kussakin maassa. Yhteensä haastatteluja tehtiin viime vuoden touko-elokuussa lähes 2 800. Tutkimukseen kuului myös kaksi käytännön koetta.