Ammattina Sankari -kampanja palkitsi Seppo Luukon sankariteosta tien päällä. Kampanja palkitsee vuosittain kuljetusalan ammattilaista, jotka edistävät omalla esimerkillään herrasmiesmäistä käyttäytymistä liikenteessa, auttavat pulaan joutuneita tai toimivat ammattimaisesti onnettomuustilanteissa.
Luukko oli ajamassa joulukuun puolivälissä Ruoveden Pihlajalahdella täyttä puutavarayhdistelmää kohti UPM:n tehdasta. Sää oli talvinen ja tie oli tuttu. Erään mäen takana hän kuitenkin kohtasi omalle kaistalleen sammuneen henkilöauton ja samaan aikaan vastaantulevan koulubussin.
Talvisella tiellä reipas jarruttaminen kävi mahdottomaksi, koska kärry alkoi heittelehtiä ja pyrki linkkuun vastaantulevan liikenteen kaistalle.
Kokeneena kuskina Luukko päätti lopettaa jarruttamisen ja sen sijaan lisäsi vauhtia ja sai oikaistua 60-tonnisen yhdistelmänsä. Samalla hän ohjasi yhdistelmänsä syvälle lumiseen ojanpenkkaan ja vältti varmalta tuntuneen törmäyksen.