tiistai 23. huhtikuuta 2013

Keväinen riesa piinaa autoilijoita - vakuutushakemuksissa piikki

Tuulilaseja rikkoutuu eniten maalis-huhtikuussa, kun tiet sulavat. Tuulilasivahinkoja sattuu näinä kuukausina 51 prosenttia enemmän kuin muina kuukausina keskimäärin, ilmenee If Vahinkovakuutusyhtiön korvaustilastoista. Tämän vuoden osalta tuulilasien rikkoutumissesonki on vasta alkamassa, sillä maaliskuu oli kylmä.

Autojen laseja rikkovat teillä olevat irtokivet ja renkaista irronneet nastat. Lasirikon riskiä lisäävät talvirenkaiden kuvioiden lisääntyminen ja roiskeläppien poistuminen. Turvaväli on varmin keino pitää oma tuulilasi ehjänä keväällä.

- Vaikka kivi tai nasta voi lentää tuulilasiin myös ohiajavan auton renkaasta, paras neuvo lasirikon välttämiseksi on riittävä turvaväli edellä ajavaan, ajoneuvovakuutusten johtaja Mikko Pöyhönen If:stä sanoo.

Autojen tuulilaseja korvataan vakuutuksesta aiempaa useammin. Tuulilasin korjaaminen maksaa keskimäärin 70 euroa ja vaihtaminen 570 euroa.