torstai 4. huhtikuuta 2013

Kylmäasemalta tankattiin vesibensaa Sotkamossa - kyseessä vuosittainen ongelma

Tiettävästi ainakin neljän autoilijan matka on tyssännyt pian sen jälkeen, kun he ovat tankanneet Sotkamossa sijaitsevasta St1-kylmäasemalta. Syyksi autojen hyytymiseen paljastui tankkiin päässyt vesi. Aiheesta kertoi ensimmäisenä Sotkamo-lehti.

- Suomessa tällaista tapahtuu vuosittain nimenomaan kevätaikaan, jolloin sulamisvedet alkavat vaikuttaa ja erilaiset tiivisteet ja materiaalit joutuvat pitkäksi aikaa veden kanssa tekemisiin, kertoo St1:n myyntijohtaja Mikko Reinekari.

Yhtiö selvittää parhaillaan, miten vettä on päätynyt väärään paikkaan. Todennäköinen syy löytyy tiivisteistä, jotka joutuvat kevään aikaan koville.

- Myynti on laitettu poikki, mutta pistettä, josta vesi on päässyt säiliöön, ei ole vielä paikallistettu. Todennäköisesti kyseessä on tekninen vika, kuten tiivistemateriaalin pettäminen.

Tässä tapauksessa ilmeiseksi syyksi on osoittautumassa aseman mittausputken johdon tiivisteen pettäminen.

St1 on saanut neljä yhteydenottoa asiakkailta, jotka ovat joutuneet viemään autonsa korjaamoon säiliöön päässeen veden takia.

- Asiakkaiden kannalta tämä on äärimmäisen ikävää. Hoidamme vahinkoon liittyvät korjauskustannukset, Reinekari sanoo.