torstai 4. huhtikuuta 2013

Ruuhkahuiput mitattu Suomessa - täällä jonotat pisimpään

TomTom julkaisi koko vuoden 2012 ruuhkaindeksinsä, jossa listataan Suomen ja Euroopan ruuhkaisimmat kaupungit. TomTomin ruuhkaindeksi on maailman tarkin ruuhkabarometri asutetuilla alueilla.

Helsingissä ruuhka-aikaan puoli tuntia päivittäin matkustava työmatkalainen kuluttaa jopa 61 tuntia vuodessa jonottamiseen ja ja Turussa 50 tuntia. Tamperelainen autoilija selviää puolestaan vain 30 jonotustunnilla vuodessa.

Aamuruuhkassa matka kestää Helsingissä 35 prosenttia, Turussa 25 prosenttia ja Tampereella 13 prosenttia kauemmin kuin ruuhkattomaan aikaan.

Iltaruuhkissa matkustaminen on hitainta. Helsingissä matka kestää iltaruuhkassa 40 prosenttia, Turussa 32 prosenttia ja Tampereella 17 prosenttia kauemmin kuin ruuhkattomaan aikaan.

Jonotusajassa laskettuna tunnin työmatka kestää Helsingissä 22 minuuttia, Turussa 17 minuuttia ja Tampereella 9 minuuttia pidempään kuin ruuhkattomaan aikaan.

Moskova kärjessä

Euroopan ruuhkaisin kaupunki vuonna 2012 oli Moskova. Siellä ruuhka-aikaan puoli tuntia päivittäin matkustava työmatkalainen kuluttaa jopa 127 tuntia vuodessa jonottamiseen.

Euroopan muut ruuhkaisimmat kaupungit olivat suuruusjärjestyksessä Istanbul, Varsova, Marseille, Palermo, Stuttgart, Pariisi, Rooma, Hampuri ja Bryssel.

Helsinki oli vuonna 2012 Euroopan 46. ruuhkaisin kaupunki.

TomTomin ruuhkaindeksi perustuu oikeisiin liikennetietoihin, joita saadaan tieverkkoa käyttävistä kulkuneuvoista. TomTomin liikennetietokanta käsittää yli kuusi biljoonaa mittaustulosta, ja luku kasvaa viidellä miljardilla mittaustuloksella päivittäin.