Delta HF:n kadulle myydyistä luokitusversioista on tullut haluttuja keräilyautoja.
Lancia ja Saab kehittivät 70-luvulla yhdessä modernia etuvetoista ja monikäyttökorista perheautoa.
Yhteistyön hedelmä Lancia Delta julkaistiin 1979. Autoa myytiin Ruotsissa nimellä Saab-Lancia 600 ja sen Suomeen tuontiakin harkittiin, mutta autoveroineen hinta olisi muodostunut liian korkeaksi. Käytännössä Saab 99 viehätti Ruotsissa entisiä 96:sen asiakkaita sittenkin enemmän. Niinpä Saab-Lancia 600 eli vain 1980-1982.
Muualla Euroopassa Lancia oli sopivasti Fiateja hienompi ja kalliimpi. Tavalliseen tapaan siitä kehitettiin vuosien mittaan tehokkaampia versioita. Vuonna 1983 Delta sai turboahtimen ja nimettiin Delta HF:ksi. 130 heppaa 1,6 litraisessa etuvetoisessa nelimetrisessä oli silloin paljon.
Lancia kehitti silti vielä ilkeämmän suden lampaan vaatteisiin: hieman yli 1 100 kiloiseen pikkuautoon sovitettiin 165 hv:n kaksilitrainen turbomoottori yhdistettynä nelivetoon, jonka voimansiirto oli samalla Audi Quattroa kehittyneempi. Ferguson-tyyppinen keskitasauspyörästön jakosuhde oli 56/44 ja taka-akselilla oli Torsen-tasauspyörästö. ”Sleeper" esiteltiin 1986 nimellä Delta HF 4WD.
Sattuma puuttui peliin. FIA lopetti eksoottisen B-ryhmän rallikuolemien takia kauteen 1986 ja uuden A-ryhmän autojen piti perustua vähintään 5 000 kpl valmistettuihin peltikorisiin autoihin, joissa olisi maksimissaan "vain" 300 hevosvoimaa. Neliveto ja turbo olivat edelleen sallittuja, joten Lancialla oli HF 4WD:ssä valmis voittaja-auton aihio käsissään. Niinpä vuonna 1987 Lancia saavutti kunnon potin: peräti 9 osakilpailuvoittoa, valmistajien ja kuljettajien maailmanmestaruus ja kuljettajien euroopanmestaruus.
Syksyllä 1987 julkaistiin ensimmäinen luokitusmalliksi suunniteltu Delta, 185 hv:n HF Integrale. Kilpakäytössä tehoa oli aluksi noin 270 hevosvoimaa, mutta pian teho kyettiin nostamaan asfalttipätkille jopa 400:aan. FIAn vaatimuksesta A-ryhmäläisiin määrättiin kuristin, joka pudotti tehot 350:n nurkille. Lancian voittoputki jatkui tuloksena valmistajien MM ja molemmat kuljettajien mestaruudet.
Seuraava askel oli 1989 esitelty HF Integrale 16V. Neliventtiilikannen jälkeen teho oli vakiona 200. Vetosuhde muuttui takapainotteisemmaksi 47/53:ksi. Lancia saavutti myös 1989-1991 valmistajien maailmanmestaruudet.
Viimeinen tositoimiin ehtinyt Delta oli 1991 julkaistu 215-hevosvoimainen Evoluzione, jota harrastajat myös Evo I:ksi kutsuvat.
Mallisarjan kuopus on HF Integrale Evoluzione II. Täysin varusteltua urheilumallia valmistettiin 1991-1993 yli 12 000 yksilöä.
Kolme suomalaista
Kuvien kolme suomalaista harrasteautoa edustavat kukin nelivetoisen turbo-Deltan eri kehitysversioita
Keltainen HF Integrale on 8-venttiilinen 88, jonka ensimmäinen omistaja oli turkulainen autokoulu. Se on varmasti ollut mahtava elämys sillä ajamaan opetelleille.
Valkoinen HF Integrale 16V 89 on teknisesti kunnostettu Suomessa täysin. Tätä versiota valmistettiin eniten, yli 15 000 kpl. Juha Kankkunen saalisti 16V:n A-ryhmän kilpaversiolla vuonna 1991 valmistajien MM:n ja kuskien EM:n.
Tummansininen HF Evoluzione II ´93 edustaa Delta-mallisarjan viimeisintä versiota, joka ei enää ollut luokitusmalli, vaan valmistajan top of line -versio kadulle. Niinpä siinä on mm. vakiona ilmastointi, ABS-jarrut ja alcantara-verhoilu.
Keltainen HF Integrale on 8-venttiilinen ´88, jonka ensimmäinen omistaja oli turkulainen autokoulu.
Sisustus ja yksityiskohdat ovat viimeisen päälle toteutettuja.
Keltainen HF Integrale vuodelta 1988. Valkoinen HF Integrale 16V vuodelta 1989 on teknisesti kunnostettu Suomessa täysin. Tummansininen HF Evoluzione II ´93 edustaa Delta-mallisarjan viimeisintä, top of line -versiota.
