maanantai 17. kesäkuuta 2013

Aja kuin nainen - selviät hengissä!

Euroopan teillä liikenneonnettomuuksissa menehtyvistä kolme neljästä on miehiä. Vuosikymmenessä tieliikenneonnettomuuksissa kuoli EU:ssa 358 000 miestä ja 113 000 naista. Tiedot selviävät European Transport Safety Councilin (ETSC) tänään julkaisemasta raportista.

Raportti paljastaa, että mikäli kaikki käyttäytyisivät liikenteessä kuten naiset, kuolleisuus tieliikenteessä EU-maissa olisi jopa 20 prosenttia alhaisempi, kuin mitä se on tällä hetkellä liikenneturvallisuuden mallimaissa Ruotsissa, Isossa-Britanniassa ja Hollannissa.

- Miehet toki ajavat enemmän, mutta kyllä machoilu ja muu huono liikennekäyttäytyminen näkyvät myös ikävällä tavalla liikenneonnettomuustilastoissa, sanoo tutkimuspäällikkö Juha Valtonen Liikenneturvasta.

- Miehillä ei ole katetta viljellä huonoja vitsejä naisautoilijoista. Sen sijaan monessa kysymyksessä voitaisiin ottaa mallia turvallisuustietoisempien naisten suhtautumisesta liikenteeseen.

Liikenneturvallisuustutkija Ilkka Nummelin Liikennevakuutuskeskuksesta puolestaan muistuttaa mieskuljettajien lisääntyneestä riskinotosta.

- Heillä ylinopeus- ja rattijuopumustapaukset ovat lisääntyneet ja turvavyön käyttö vähentynyt. Myös syrjäytyminen alkaa näkyä onnettomuustilastoissa yhä nuoremmilla. Nuorista aiheuttajakuljettajista 60 prosentilla on aikaisempia liikennerikkomuksia, Nummelin sanoo.