keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Autoilija, varo tätä! - ”suu auki ei kannata hypätä veteen”

Tampereelle iski maanantaina raju rankkasade, joka toi teille paikoin puoli metriä vettä. Ilmiö toistuu ympäri maata lähes joka kesä. Tampereen tapaus tuskin jää vuoden ainokaiseksi. Autoille isot vesimassat ovat myrkkyä, asiantuntijat varoittavat.

- En suosittele hiljaa enkä kovaa menemään sellaiseen lammikkoon, jos ei tiedä mikä sen syvyys on, Autoliiton turvapalvelupäällikkö Jonne Luomala toteaa.

- Vähän sama kuin suu auki ei kannata hypätä veteen, Luomala vertaa.

Luomalan mukaan nyrkkisääntönä auton pohja ei saisi koskea veteen. Ja vaikka lätäkkö olisi matalammalla, auton edellään työntämä aalto voi nostaa vettä korkeammalle. Tavallisessa henkilöautossa kriittinen piste on noin 20-30 sentin korkeudella, mutta erot voivat olla hyvinkin suuria autokohtaisesti. Edellä ajavasta autosta ei siis kannata ottaa mallia.

"Laaki ja vainaa"

Jos lätäkköön on pakko ajaa, niin se kannattaa tehdä ryömintävauhtia. Kovalla vauhdilla matalastakin lätäköstä voi päästä vettä vääriin paikkoihin ja huonoimmalla tuurilla koko moottori on mennyttä.

- Kaikista pahinta on, jos moottoriin pääsee imuilmasuodattimen kautta vettä, Fordin huolto-osaston markkinointipäällikkö Matti S. Koponen toteaa.

- Kiertokanki tulee moottorin kyljestä ulos, se on laaki ja vainaa.

Mitään ennakkovaroitusta, kuten vedon heikkenemistä, ei tällaisessa tapauksessa tule.

Koposen mukaan näitä hajoamisia tapahtuu Suomessa silloin tällöin. Tällöin edessä on koneen vaihto, joka maksaa auton merkistä ja mallista riippuen luokkaa 5 000-10 000 euroa.

Pienet lätäköt ja roiskeet sen sijaan eivät Koposen mukaan nykyautoja haittaa, sillä sähkölaitteet ja liittimet ovat hyvin roiskesuojattuja. Lätäköistä loiskuva vesi voi aiheuttaa pienempiäkin ongelmia, mutta tuolloin autossa on yleensä muutakin vikaa ja toisin kuin merivesi, sadevesi ei aiheuta ongelmia korroosion kanssa. Sammutetun moottorin voi pestä vaikka painepesurilla ilman huolta.

Jos autonsa onnistuu rankkasateella tyrimään lammikkoon, joutuu todennäköisesti itse maksumieheksi. Veden peittämällä ajoradalla aiheutuneet vauriot on yleensä rajattu pois kattavimpienkin vakuutusten ehdoissa.