Maanantai-iltapäivänä puoli kahden aikaan Kanavarannan laiturissa kellunut vene oli Sunseeker Predator 72, jolla on Venealan Keskusliitto Finnboat -sivuston mukaan hintaa 2 419 000 euroa.
- Tämän hintaluokan veneitä on Suomessa kahden käsin sormilla laskettava määrä, Finnboatin toimitusjohtaja Jouko Huju kertoo Iltalehdelle.
Pääsääntöisesti harvinaiset luksusveneet ovat Hujun arvioiden mukaan yksityiskäytössä.
- Omistajien joukossa on muun muassa talousjohtajia ja urheilijoita, veneily on hyvin suosittu harrastus.
Kyseisen veneen omistaa Iltalehden tietojen mukaan suomalaisyritys, jonka toimialaan kuuluu rannikkovesiliikenteen henkilökuljetus. Huju kertoo, että Suomi on tällä hetkellä väkilukuun suhteutettuna maailman venetihein maa. Tuhansien järvien maassa kelluu tänä kesänä jopa 800 000 venettä.