Kontin lisääminen A3:n perään on kasvattanut mittaa 15 sentillä. Muutos ei ole kuitenkaan pullistanut tai venyttänyt auton muotoja: A3 Sedan näyttää yhä kompaktilta paketilta.
Audin ykkösvastustaja on äskettäin kauppoihin saatu uusi Mercedes-Benz CLA. Tämä kaksikko on todiste siitä, että ihmiset haluavat yhä perinteisen näköisiä autoja. Lisäksi ns. premium-brändien myynti on maailmanlaajuisesti kasvussa, joten lisätarjonta kasvattaa myyntiä entisestään.
Audilla onkin kovat odotukset uudelle pikkusedanilleen. Siitä on tarkoitus tulla koko A3-mallisarjan myydyin versio. Suomen maahantuojakin uskoo 30-40 prosentin myyntiosuuteen.
Muutama A3 Sedan on jo Suomessa ennakkokiertueella. Saadun palautteen mukaan autoa on tullut katsomaan sellaisia ihmisiä, joilla ei ennestään Audia ole - muun muassa Toyota Avensiksen omistajia.
Audi onkin hinnoitellut Sedanin maltillisesti, lisähinta Sportbackiin on noin tuhat euroa. Suomessa myynti alkaa sylintereitä lepuuttavalla 1,4-litraisella bensaturbolla ja 2-litraisella dieselillä. Ensimainitun hinnat alkavat karvan alle 30 000 eurosta.
Unkarin huonokuntoisilla asfalttipinnoilla parhaalta versiolta tuntui 1,6-litrainen diesel maltillisella 17-tuumaisella perusrenkaalla. Matalaprofiilisten renkaiden ongelmat ovat tutut tien pinnan heiketessä. Menosta tulee pintakovaa, sisämelu kasvaa hieman ja auto tuppaa vetelemään enemmän urissa.
Tavaratila imaisee 425 litraa eli 40 litraa enemmän kuin Sportback.
Takapenkki tarjoaa aikuisille välttävät tilat, pääntilaa on aavistus vähemmän kuin A3 Sportbackissa, koska Sedan on sitä sentin matalampi.
Ohjaamo on täysin identtinen viisiovisen korimallin kanssa. Tyyliä ja varustelua voi petrata oman lompakon mukaan.
Audin MMI-järjestelmä on looginen käyttää, mutta se sijaitsee hieman liian takana.