keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

IL koeajaa: Tappavan tasavahva Skoda

Skoda Octavia uudistui edeltäjäänsä kookkaammaksi, mutta visuaalisesti se ei näytä suuremmalta. Matkustamotilojen kannalta merkittävintä on akselivälin eikä korin kasvu. Nyt Octaviassa istutaan takanakin väljästi.

Tavaratila vetää huikeat 590 litraa, ja takaluukku avautuu katon rajasta hatchbackien tapaan.

Ajossamme oli 1,4 TSI -versio kera manuaalivaihteiston. Yhdistelmä oli hiottu pehmeästi toimivaksi. Turbokoneen vetoalue alkaa alakierroksilta, ja vaihteet loveutuvat päälle kevyesti.

Kulutus on luokassaan erittäin kohtuullinen. Pitkässä maantieajossa lukemat putoavat helposti alle 6 litran, mutta sekalainen kulutus nousee lähemmäksi 7:ää.

Jousitus on säädetty vahvasti mukavuuspainotteiseksi. Ohjaustunto on tarkka. Ajotuntuman perusteella on jo todella vaikea erottaa Skodaa Volkswagenista.

Auton ulkoinen design on kuitenkin omanlaistaan. Ensimmäistä kertaa nämä hieman terävät muodot nähtiin Rapidissa, nyt siis Octaviassa. Muotokielen lievä jyrkkyys peittää alleen kasvaneet mitat.

Ohjaamo on aiempaa ylellisemmän tuntuinen. Premium -varusteversioon kuuluivat mm. kosketusnäyttö. Yksi skodamaisuus on valitettavasti autoon jätetty. Se on mittariston graafinen ilme. Kierroslukumittarin ja nopeusmittarin numerot ovat hämäävästi samannäköisiä. Nopeusnäyttökin ilmoitetaan kierrosten tapaan vain kahdella ensimmäisellä numerolla.

Skoda Octavia 1,4 TSi elegance

Hinta euroa: 27 158

Takuu km/v: -/2 vuotta

TEKNISET TIEDOT:

Sylinteritilavuus cm3: 1 395

Vääntö Nm/rpm: 250/1 500-3 500

Teho kW/hv/rpm: 103/140/4 500-6 000

Kiihtyvyys 0-100 km/h/s: 10,5

Huippunopeus km/h: 215

Koeajokulutus litraa/100 km: 5,7-6,8

Kulutus EU yhd: 6,5/4,6/5,3

CO2 g/km: 119

MITAT:

Pituus/leveys/korkeus mm: 4 659/1 814/

1 461. Akseliväli mm: 2 686. Paino kg: 1 255. Tavaratila litraa: 590.

Tähdet 24/30

****

Hinta ***

Octavia vetää selvän eron Rapidiin hinnallaan, eikä Skodaa muutenkaan enää myydä halpisautona.

Ulkonäkö ***

Octavia on hieman aiempaa tyylikkäämpi ulkonäöltään, mutta ilmeisen tarkoituksellinen perusarkisuus on jäljellä.

Ajomukavuus ****

Erittäin miellyttävä ajettava, täysin muiden VW-tuotteiden tasoa.

Tilankäyttö *****

Kokoluokassaan parhaita. Tavaratilan iso luukku kruunaa tilankäytön.

Kulutus ****

Isohkoksi autoksi kulutus jää alhaiseksi - kesäkeli auttaa tietysti.

Turvallisuus *****

Testiarvo 5 tähteä ja varustelu myös maalaisjärjellä täysi viisi.

Rönkön kommentti:

Skoda Octavia tappavan tasavahva jokaisella osa-alueella. Se on täysilaatuinen ison keskiluokan auto, jonka kannibalisoi varmasti emo-Volkswagenia.

Ohjaamo on lähentynyt muita VW-konsernin tuotteita. Se on toimiva ja aiempaa hienostuneempi.