torstai 25. heinäkuuta 2013

AL: Tulli peri laittomasti autoveroja jopa 70 miljoonaa

Tulli keräsi maksuja vuosina 2002-2005. Korkein oikeus totesi heinäkuun alussa maksujen olevan laittomia. KKO:n ennakkopäätöksen mukaan tullin pitäisi palauttaa ylimääräiset rahat autoilijoille.

KKO:n päätös perustuu EU-tuomioistuimen vuonna 2009 antamaan päätökseen.

Tulli kuitenkin katsoi, että alv-maksun perimisestä olisi pitänyt valittaa vuoteen 2012 mennessä, minkä jälkeen valitusoikeus vanhentuu.

Korkeimman oikeuden presidentti kehotti tullia palauttamaan laittomasti perityt rahat. Tulli on asiasta kuitenkin edelleen toista mieltä ja katsoo toimineensa asiassa reilusti.

- Mielestäni lainmukaisesti ainakin ja minusta se on silloin kyllä reiluakin, kommentoi tullin pääjohtajan sijainen Jyrki Linna.

Lähde: Aamulehti