tiistai 2. heinäkuuta 2013

Vyötön matkustaja tappaa - katso video kolarista!

Nuorten kuljettajien kuolemanriski on Liikenneturvan tilastokatsauksen mukaan kaksinkertainen koko väestöön verrattuna. Kesälauantait ovat tilastojen mukaan nuorten onnettomuuksien tyypillistä aikaa ja yli kolmannes nuorten kuolonkolareista tapahtuu yöllä.

Liikenteessä kuolleista nuorista kolmannes menehtyy suistumisonnettomuuksissa. Valitettavan usein turvavyöt eivät ole käytössä.

Autoliitto testasi yhdessä sisarjärjestöjensä kanssa, millaista jälkeä seuraa, kun vain kolme tähteä Euro NCAP-kolaritestissä saavuttanut vuosimallin 2009 auto suistuu keula edellä päin pylvästä 70 kilometrin tuntinopeudella. Auton kuljettajana testissä oli naista esittävä nukke. Autossa oli lisäksi kolme miesmatkustajaa esittävää nukkea. Kuljettajan takana istuvalla miehellä ei ollut turvavyötä.

Kolaritestissä käytettiin neljä vuotta vanhaa autoa, mutta Suomessa nuoret ajavat paljon vanhemmilla ja turvattomammilla autoilla. Vastaavan onnettomuuden seuraukset ovatkin helposti vielä testissä havaittuja vakavampia. Ajonvakautusjärjestelmän merkitys suistumisonnettomuuksien vähentämisessä on suuri.

Vyötön matkustaja tappaa

- Testi osoitti jälleen kerran, että turvavöiden käyttäminen on elintärkeää. Vyötön matkustaja ei aiheuta vahinkoa vain itselleen, vaan asettaa kaikki muutkin autossa hengenvaaraan. Kuljettajalla pitää olla pokkaa olla lähtemättä liikenteeseen ennen kuin kaikki ovat asiallisesti turvavöissä, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen sanoo.

Törmäys periksi antamattomaan esteeseen on erittäin raju. Ilman turvavyötä istuva matkustaja sinkoaa eteenpäin ja työntää kuljettajan päin ohjauspyörää sellaisella voimalla, että kuljettajan turvatyyny repeää. Kuljettaja jää jumiin ohjauspyörän ja penkin väliin. Törmäyksen aikana matkustajan ja kuljettajan päät osuvat yhteen. Kolari aiheuttaa molempien todennäköisen kuoleman.

Törmäys on niin voimakas, että etumatkustajan pää osuu turvavyöstä huolimatta kojelautaan. Turvatyyny kuitenkin vaimentaa iskua ja etumatkustaja selviää onnettomuudesta melko vähäisin vammoin. Turvavyötä käyttävä takamatkustaja puolestaan altistuu pää- ja niskavammalle, koska testiauton takaistuimien turvavöissä ei ole esikiristintä eikä voimanrajoitinta. Vyö pitää kuitenkin matkustajan paikallaan.

Autoliitto testasi millaista jälkeä tulee kun nelihenkinen seurue törmää autolla päin pylvästä. Katso video!