keskiviikko 21. elokuuta 2013

Autoliitto kannattaa nopeusrajoitusten muuttamista

Niillä tieosuuksilla, joilla on muuttuvat nopeusrajoitukset, olisi liiton mukaan helppo testata korkeampia nopeusrajoituksia. Myös muuttuvien nopeusrajoitusten käyttöä voitaisiin lisätä.

Liitto ottaa kannanotollaan osaa viime päivien keskusteluun nopeusrajoituksista. Keskustelu virisi, kun Yle julkaisi alkuviikosta eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle tekemänsä kyselyn.

Nopeusrajoitusten nostoa kannatti 10 ja vastusti kolme kyselyyn vastannutta valiokunnan jäsentä. Kysymys kuului, pitäisikö moottoriteillä saada hyvissä olosuhteissa ajaa 130 ja talvella 110 sekä vähän liikennöidyillä maanteillä 90 kilometriä tunnissa.

Esimerkiksi Liikennevirasto on vastustanut ideaa.