Mitä siitä syntyy, kun 502 hevosvoimaa kehittävän Chevroletin 8,2-litraisen V8-isolohkomoottorin istuttaa kahden pyörän päälle?
Maailman suurin sarjavalmisteinen moottoripyörä Boss Hoss. Painoa komeudella on noin 600 kiloa.
Ykkösvaihteella huippunopeus on 208 kilometriä tunnissa ja kakkosella vähintään kolmesataaviisikymppiä. Kiihtyvyys nollasta sataan on 1,8 sekuntia.
- Isolohkolla varustettua pyörää ei valitettavasti enää valmisteta. Sitä ei saisi päästöjen takia kilpiin missään, ei edes Amerikassa, Boss Hoss -moottoripyöriä yhdessä veljensä Markun kanssa maahantuova Kari Salminen selvittää.
Rolls Roycen tavalla ilmaisten "riittävän suuria" ovat myös Tennesseen Dyersburgissa Yhdysvalloissa sijaitsevan Boss Hossin tehtaan tällä hetkellä valmistamat mallit, jotka on varustettu 6,2- ja 5,7-litraisilla moottoreilla. Niiden kehittämät hevosvoimat ovat 445 ja 355 ja painot 480 ja 540 kiloa.
"Ruma pyörä"
Kari Salminen itse näki Boss Hossin ensimmäisen kerran kesällä 2000. Tuolloin Harley Davidsonia ajanut mies ei voi sanoa ihastuneensa ainakaan ensi silmäyksellä.
- Mietin, että siinäpä vasta järkyttävän ruma pyörä. Samana syksynä kävin sitten hakemassa ensimmäisen Hollannista Suomeen, hän naurahtaa.
Keskivertoa Boss Hoss-kuskia Kari Salminen kuvailee 40-60-vuotiaaksi mieheksi, jolla on Harrikka-tausta.
- Valtakunnan nuorin kuski on 32-vuotias Rami Salminen, ja porukassa on myös yksi nainen eli Anna-Leena Krooks. Heidän perheessään Bosseja on kaksi, Kari Salminen paljastaa.
- Ajettavana Boss Hoss on jopa yllättävänkin helppo. Parhaimmillaan sen ominaisuudet ovat jossain 130-160 kilometrin nopeudessa Saksan autobahnilla. Niissä nopeuksissa pyörä istuu tiehen kuin tatti ja kulkee kuin juna, Salminen tiivistää.
(ASKO TANHUANPÄÄ)
(ASKO TANHUANPÄÄ)