keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Autoliitto lähti mukaan korjaamokilpailuun - miten liitto hyötyy?

Autoliitto on tunnettu voittoa tuottamattomana autoilijoiden etu- ja palvelujärjestönä, joka tarjoaa jäsenilleen erilaisia autoiluun ja matkailuun liittyviä palveluja. Nyt toiminta on laajentunut myös autojen huolto- ja korjausliiketoimintaan. Autoliitto ei kuitenkaan itse ole lähtenyt yrittäjäksi. Kaikki palvelukeskukset toimivat paikallisten omistajien voimin.

Huolto- ja korjaamopalveluja varten on perustettu Autoliiton omistama osakeyhtiö AL-palvelut Ltd. Ensimmäiset Autoliiton ns. autopalvelukeskukset toimivat Turussa ja Ylöjärvellä. Kolmas avattiin viikko sitten Vihtiin.

Tavoitteena on noin kolmenkymmenen toimintapisteen perustaminen.

Mitä Autoliitto tästä hyötyy, AL-palveluiden toimitusjohtaja Ari Rajala?

- Autoliitto saa tämän toiminnan kautta lisää näkyvyyttä ja alueen asukkaat saavat Autoliiton palvelut lähelleen. Yrittäjä hyötyy Autoliiton vahvasta tuotemerkistä ja muusta markkinointituesta. Tavoitteena on tätä kautta myös saada meille lisää jäseniä.

Aiemmin lähes kaikki suuremmat merkkivapaat huoltokorjaamoketjut ovat olleet johtavien varaosatukkureiden omistamia tai valtuuttamia ja sidoksissa niiden tavoitteisiin ja tuotteisiin.

Vihtiin kolmas keltamusta

Viikko sitten toimintansa aloitti kolmas Autoliiton kelta-mustiin väreihin somistettu AL-autopalvelukeskus Vihdissä. Toimitusjohtaja-omistaja on vihtiläinen autokorjaamoyrittäjä Antti Huhtanen.

- Olemme olleet Autoliiton virallinen hinausyhteistyökumppani viime vuodesta lähtien ja halusimme lähteä syventämään yhteistyötä.

- Emme ole olleet minkään suuren autokorjaus- tai tarvikeketjun osana ja se antaa meille vapauksia toimia useiden eri yhteistyökumppanien kanssa, kertoo Ari Huhtanen.

Autopalvelukeskukset huoltavat ja korjaavat kaikkia automerkkejä. Tarjolla on myös auton vuokrausta ja renkaiden myyntiä. AL-piste ottaa myös vastaan myös Kuusakoski Oy:lle meneviä romuautoja, akkuja ja renkaita.

Autoliiton omia palveluja ovat erilaiset jäsenpalvelut ja karttojen, oppaiden ja muiden tuotteiden myynti. Myös kansainvälisen ajokortin saaminen hoituu toimipisteessä.