Jo Fiat 1300/1500 -mallista tutuksi tullut ja 60-luvulla muodissa ollut selkeä kolmen laatikon muotoilu pelkistyi entisestään. Sukulaisuus vuotta aikaisemmin julkistettuun pienempään 124-malliin, jonka pohjalle Ladaa tehtiin, oli selvä.
Akseliväliltään 125 oli kuitenkin kymmenkunta senttiä pidempi, se oli ylellisempi ja varustettu isommalla moottorilla. Fiat 124:ssa oli jo jäykällä taka-akselilla modernit kierrejouset ja tukivarret, mutta 125:ssa käytettiin vielä lehtijousia.
1,6 litrainen moottori oli moderni, siinä oli alumiinikansi ja DOHC-rakenne, eli kaksi kannen yläpuolista nokka-akselia. Litrateho oli perheautolle tuolloin korkea 56 hv/litra. Vuonna 1968 rinnalle tuli 125S, jossa oli kymmenen hevosvoimaa enemmän ja 5. vaihde. Automaattivaihteisto lisättiin valikoimaan vuosikymmenen vaihtuessa.
Puolassa valmistettiin Fiat 125:een perustuvaa Polski Fiat 125p automallia vuosina 1971-1991. Se tuli edullisen hintansa vuoksi Fiat 125:sta tutummaksi näyksi Suomen liikenteessä.
Kolme kulkijaa yhä tien päällä
Kuvien kolme Fiat 125:sta edustavat kukin erilaista klassikkoharrasteautoyksilöä
Kaikki ovat ajossa eivätkä haudattuna tallien kätköihin ja näin saavat omistajiensa ohella myös kanssaliikennöitsijöiden huulet hymyyn.
Sininen pystyillä takavaloilla varustettu maaliskussa 1968 rekisteröity 1600 on ensimmäisestä Suomeen tuodusta erästä, jossa oli vielä mm. 1-piirijarrut. Se joutui jo rappiolle oltuaan välillä peltoautona, mutta 2009 Janne Leino antoi sille uuden elämän ja on pikkuhiljaa kunnostanut sitä alkuperäisyyttä kunnioittaen. Yksilö on ajokuntoinen katsastettu projekti, jolla ajetaan kesäisin. Se uudistuu sitä mukaa kun alkuperäisosia löytyy.
Tummanpunainen vuoden 1970 on myös 1600-mallia. Sen omistaja Matti Peltonen on pitkän linjan italoautoharrastaja, jonka kokoelmassa on useita eri Fiat malleja. Hän kävi tänä vuonna peräti 18. kertaa Bella Italia kokoontumisessa. Keulasta kolaroituna 1991 hankitun projektin huolellinen kunnostaminen vei neljä vuotta ja sisälsi myös maalauksen. Tekemistä oli paljon, mutta ruostekorjauksia joutui tekemään yllättävän vähän. Museokatsastus suoritettiin vuonna 1996. Auto on säilynyt erittäin edustavassa kunnossa jo lähes 20 vuotta.
Toinen sininen yksilö on vuoden 1972 on 125S eli Special-malli, jossa on tehokkaampi 100 hevosvoiman moottori ja 5-vaihteinen vaihteisto. Isommat vaakasuorat takavalot sekä erilaiset etuvilkut ja maski ovat mallivuodelle 1971 julkaistulle facelift-mallille tunnusomaisia.
Tarkalla pidolla ollut 125S edustaa hyväkuntoisena säilynyttä klassikkoautoa. Risto Mäkelä osti sen 2009 ajokuntoisena eikä sitä ei ole tarvinnut hitsata eikä maalata, ainoastaan kaasutin on uusittu. Vuoden 2011 uudelleenrekisteröinnin jälkeen sillä on ajettu kesäisin.
Kojelauta on matalalla ja lähellä tuulilasia, mikä luo runsaan tilan tunteen. Ratit olivat 60-70-lukujen taitteesa vielä ohutkehäisiä.
