Yksi ajanjakso oli lopuillaan, nimittäin kesäaika armon vuonna 2013. Osalla asiakkaista oli tiedossa se, että tänä kyseisenä sunnuntai-aamuna kelloja käännetään taaksepäin tunnilla, ja osalla ei. Tätä jälkimmäistä edusti Rintamäen aamupuolen keikka, jonka tuli kuitanneeksi Puotilasta.
- Kauanko kestää keskustaan, Lady Moon'in kulmille?
- Tommoinen kymmenminuuttinen, veikkaisin, vastaa Rintamäki.
- Oho, tiukille vetää. Paljonkos kello?
- Varttia vaille neljä. Onkos paniikkia?
Kun Rintamäki alkoi tiedustella asiakkaalta syytä pienoiseen paniikkiin, niin selvisi se, että hän oli lupautunut hakemaan pikkuista vaille kello neljä daaminsa Lady Moon'ista. Ja miksikö haku oli niin viime tipassa? Rintamäelle selitettiin tulevan Halloween biletyksen suunnittelu kaveriporukassa, ja kuppiakin oli siinä sivussa otettu.
- Asia selvä, eiköhän homma hoidu, kontrasi kuski.
Ei ollut ihan helppo nakki sijoittua Kaivokadulle kyseisen kapakin eteen. Kun se viimein onnistui, niin taksin takaoven kahvassa roikkui tuhka tiheään taksia tarvitsevia, joille ei ihan helppo ollut kertoa pirssin olevan jo varattu.
Vartti siinä vierähti ja takapenkillä siunailtiin sitä, että puhelin oli unohtunut. Rintamäki ritarillisesti tarjosi omaa luuriaan, jotta teleliikenne saataisiin kuntoon asiakkaan ja asiakkaan daamin välille.
- Sillä on uusi prepaid-liittymä, ja mä en kuolemaksenikaan muista sitä numeroa, joten voitaisko odottaa vielä hetkinen, utelee jo lähes hermoraunion partaalla oleva nuori mies.
Ovenripaa revittiin useampaankin otteeseen, ja Rintamäki hetkisen kuluttua heitti kysymyksellä:
- Näyttää siltä, että tässä odottaminen alkaa olla työlästä. Mitäs jos vaihdetaan paikkaa?
- Kait se on tehtävä niin. Ei täällä näy daamia eikä sen varjoa, joten vedetään takaisin Puotilaan!
Kun viimein tultiin Puotilaan, ja asiakas oli maksamassa kyytiään, niin hänen kaveriporukasta joku juoksi puhelin kourassa taksin luo:
- Leena soittaa, ja on soittanut jo monta kertaa. Otas luuri!
Puhelu kesti minuutin, ja samalla selvisi koko homma:
- Ei voi olla totta, nythän loppui kesäaika ja kapakat sai tunnin lisäaikaa!! Miten helkkarissa mä sen saatoin unohtaa? Etkös sä kuski voinut edes vihjaista siitä, kun odoteltiin siellä kapakan ulkopuolella?
- No eipä tullut mieleen! Jos kerran piti noutaa ennen neljää, niin paikalla oltiin. Niin että entäs nyt?
- Takaisin, jos sopii?
Sopihan se.