Pitkästä aikaa kaikki tuntui menevän putkeen, mietti Rintamäki illan saldoa. Ei tarvinnut haukotella taksitolpilla, ja kun Pitäjänmäkeen oli tullut heitettyä keikka, niin päätti palkita itseään kupillisella kuumaa. Haagan Shell osui sopivasti reitille, ja vapaavalo sammui taksin katolta.
- Tulit sopivasti, aloitti huoltamon ulkopuolella seisoskellut nuorimies Rintamäen noustessa rattailta.
- Miten niin?
- Pitäis päästä Leppävaaraan, ja sähän oot vissiin taksikuski!
-Jälkimmäinen pitää paikkansa, ja Lepuskiinkin voin heittää.
- Sopiikos että ajellaan erääseen paikalliseen kuppilaan, ja sitten jatketaan Stadin keskustaan?
- Mikä ettei, ja mihin ensin?
Läkkitorin kulmilla oli paikallinen, ja nuorimies katosi paikalliseen. Muutama minuutti vierähti ja nuorimies palasi huolestuneen oloisena takaisin:
- Ei ollut typy paikalla, vaikka niin sovittiin puhelimessa noin vartti sitten!
- Entäs nyt?
- Mä kollaan puhelimella, missä mahtaa olla, niin noudetaan sieltä!
Kesti tovin ennenkuin yhteys muodostui, ja pitkän inttämisen jälkeen nuorimies tuli siihen tulokseen että tänä iltana ei mennyt kaikki ihan putkeen.
- Jos joskus oppis noiden naisten logiikkaa. Ensteks ne on melkein mekko hampaissa odottamassa sovitussa paikassa, ja kun sitten myöhästyy vaikka vartin, niin otetaan siitä nokkiin!
- Ja entäs nyt sitten? Ajellaanko noutamaan, ja mistä?
- Ajeltais jos tiedettäis että missä on, joten jätetään väliin ja kurvataan Stadiin!
Tultiin Kaivokadulle, ja oli tilinteon aika. Nuorimies alkoi kiivaasti kaivella taskujaan, ja aikansa uurastettuaan kuului takapenkiltä:
- Helkkari! Multa on lompsa kateissa! Ensin katoo daami, sitten lompsa! Mitäs nyt?
- Tsekkaa rauhassa vaan, jospa se vaikka löytyisi.
Ei tuntunut löytyvän, ja nuorimies alkoi olla hermoromahduksen partaalla, esittäessään:
- Voisitko sä lähettää laskun, tai otatko tän mun älypuhelimen pantiksi?
- Katso nyt kertaalleen vielä taskut, niin mä tulen tsekkaamaan auton takaosan. Tiedä vaikka olis tippunut lattialle tai penkille!
Löytyihän se, lattialta. Huojentunut nuorimies maksoi kyytinsä ja totesi:
- Kun ilta alkaa tökkimään tähän malliin, niin olis vissiin ollut parempi jäädä kotiin, vai mitä?
- Iltahan on vasta nuori, ja vaikeuden on luotu voitettavisksi, joten nokka pystyyn!