Kadett-nimi oli ensimmäisen kerran käytössä 1937-1940 ja otettiin uudelleen käyttöön pienikokoisen 1-litraisen Kadett A:n myötä 1962.
Kolme vuotta myöhemmin julkaistua B-mallia valmistettiin 60-luvun lopun ostajien kasvavien vaatimusten mukaan jo laajalla 1,1-1,9 litran moottorivalikoimalla ja jäykkä taka-akseli sai kierrejouset ja kardaaniputki-tuennan.
1973 julkaistu C-malli oli monella tapaa suuri uudistus Kadettiin, vaikka takavetoiset voimalinjat 1,2 litran 52-60 hv:n työntötankomoottoreineen perustuivat vielä edeltäjään.
Päällekkäisillä A-tukivarsilla ja kierrejousilla toteutettu etujousitus korvasi poikittaisen lehtijousen ja vähensi alkukallistelua kaarteissa. Ikkunalinjaa laskettiin ja kojetaulu ja ratti olivat matalammalla, mikä toi matkustamoon tilan tunnetta ja paransi varsinkin lyhyiden kuljettajien näkyvyyttä.
Istuma-asento sekä jarru- ja kytkinpoljinten liikerata muuttuivat nykyaikaisiksi, joita ne takavetoisissa pitkälti vieläkin ovat. Enää ei tuntunut siltä, että istuu nojatuolissa ja polkee urkuharmoonia. Kadett C:ssä ei kuitenkaan ajettu corollamaisesti ”lattialta".
70-luvulla kirkkaat värit olivat muodissa. Farmarimallin nimi oli Caravan.
Vaatimattomat polvitilat
Uutta oli myös sedanin, farmarin ja coupen rinnalle esitelty hatchback-peräinen City. Se hävisi modernista ulkomuodostaan huolimatta etuvetoisille kilpailijoilleen tilankäytössä. Sama koski myös muita korimalleja. Takaistuimen polvitilat olivat varsin vaatimattomat, pitkittäinen moottori ja takavedon myötä edempänä sijainnut taka-akseli söivät matkustamon pituutta. 70-luvulla oli vallalla kaksi rinnakkaista tapaa toteuttaa pieni perheauto, takamoottoriset jäivät jo historiaan.
Kuten yleistä, Kadett C:kin koki useita päivityksiä elinkaarensa aikana. Jo pian eteen tuli levyjarrut. 12 tuuman pyöräkoko poistui 13 tuuman rinnalta, istuimet saivat niskatuet, pissapoika muuttui jalalla pumpattavasta sähköiseksi ja pitkä etuviisto vaihdekeppi vaihtui lyhyeksi ”pystykepiksi". Pyöreät etuvalot vaihtuivat suorakaiteenmuotoisiin, joita oli kahta eri mallia. Kadett C -fanit kiistelevät edelleen 40 vuotta mallisarjan ensijulkaisusta, mikä versioista on kaunein. Kirkkaat värit saivat rinnalleen metallinhohtosävyjä 80-luvun lähestyessä.
Moottorivalikoima täydentyi vuosien mittaan 1,0 litran 40 hv:n säästömallilla, jota valmistettiin vain pari vuotta sekä 75 hv:n 1,6 S-versioilla, jonka ylänokkainen CIH-kaasutinmoottori, vaihteisto ja taka-akseli olivat tyypiltään Asconoista, Mantoista ja Rekordeista tuttuja. Suurempi voimalinja kasvatti omamassaa noin 70 kiloa.
Näkyvästi uusittu design sekä aikaisemmista Opeleista tutun ja luotettavan, vaikkakin vanhanaikaisen tekniikan yhdistelmä myi hyvin. Yhteensä Opel Kadett C:tä valmistettiin yli 1,7 miljoonaa kappaletta 1973-1979.
Kadett C edusti myös 70-luvulla autoteollisuudessa läpi lyönyttä maailmanautoajattelua, jossa perussuunnittelun pohjalta luotiin useita eri autoja, mikä säästi kustannuksia. GM:n T-Car sisarmalleja myytiin yli kolmellakymmenellä mallinimellä ympäri maailmaa, ja osaa niistä valmistettiin vielä 90-luvulla.
Aina coupe-korisen Kadett GT/E:n tunnisti mustakeltaisesta värityksestä niin kadulla kuin kilpailuissakin.
Kaksivärimaalattu GT/E ja Rallye
Tavalliseen tapaan C-Kadettistakin julkaistiin useampia erikoismalleja.
Tunnetuin erikoismalli on coupe-korinen GT/E, jossa oli perusmalliin nähden tuplateho, polttoaineen suihkutus, urheilullinen sisustus ja mustakeltainen tai valkokeltainen kaksivärimaalaus. Tavallisen värin sai tilauksesta, kuten 5-vaihteisen vaihteistonkin, josta tuli myöhemmin vakiovaruste.
GT/E:n voimanlähde oli aluksi 105 hv:n 1,9 CIH kasvaen mallivuodelle 1978 kaksilitraiseksi ja 115-heppaiseksi.
Kadunmiehen suosiosta Kadett GT/E:n kanssa kilpailivat VW Golf GTi ja Ford Escort RS2000.
Kilpakäytössä GT/E oli suosittu niin rallissa kuin radallakin. Mustakeltainen väritys erottui mukavasti muun merkkisistä kilpailijoista, aivan kuten Opel oli ajatellut.
Kaksivärinen rallihenkinen Kadett.
