Teiden päällysteissä käytettävän kiviaineksen, muun muassa oktomurskeen, on epäilty rikkovan moottoreiden jakohihnoja.
Tutkimuksen ovat käynnistäneet Pohjois-Pohjanmaa ely-keskus ja Liikennevirasto. Tutkimuksen toteuttaa Aalto-yliopisto tulevana talvena.
- Toistaiseksi emme ole löytäneet mitään yhtä selittävää johtolankaa ongelmiin. Siksi asiaan täytyy perehtyä syvällisemmin, ely-keskuksen liikennejohtaja Markku Tervo kertoo.
Tervon mukaan eräät tutkimukset ovat osoittaneet, että moottoreiden jakohihnoja rikkoneessa aineksesta ei ole toistaiseksi löydetty kromia.
- Oktomurske sisältää kromia. Sen puuttuminen viittaa siihen, että jakohihnojen rikkoontumisen aiheuttaa jokin muu syy. Ajan kanssa nähdään, varmentuuko tämä asia, Tervo toteaa.
Ely-keskuksen mukaan jakohihnaongelmia on havaittu vain Oulun seudulla sekä Kemi-Tornion alueella.
Tuloksia tutkimuksista odotetaan loppukeväästä.