keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Täällä tapahtuu eniten hirvikolareita

Eniten hirviin törmänneitä ajoneuvoja oli Pohjois-Savossa ja Etelä-Pohjanmaalla. Eniten vahinkoja tapahtui vilkkailla kaksikaistaisilla pääteillä.

Pimeys ja kova vauhti lisäsivät hirvikolarin riskiä. Yhdeksän kymmenestä onnettomuudesta tapahtui alueilla, joiden nopeusrajoitus oli vähintään 80 kilometriä tunnissa.

- Vauhdin hiljentäminen on ehdottomasti paras keino pienentää hirvikolarin riskiä. Vaikka tietäisit, miten pitää toimia hirven kohdatessasi, kovassa vauhdissa et yksinkertaisesti ehdi reagoida, Ifin korvauspäällikkö Sami Salonen ohjeistaa.

Ifin tilastojen mukaan hirvikolareita tapahtui eniten marraskuussa.

Vuonna 2012 Suomen maanteillä tapahtui yhteensä 1 321 hirvionnettomuutta ja 3 880 peuraonnettomuutta. Vaikka hirvionnettomuuksien määrä kasvoi 11 prosenttia vuodesta 2011, hirvionnettomuuksissa loukkaantui viisi henkilöä edellisvuotta vähemmän.

Viime vuonna hirvionnettomuuksissa ei menehtynyt ketään.