1967 lopulla valmistukseen tullut mallivuoden 1968 W114/W115 uudisti perus-Mercedestä radikaalisti edeltävään W110 siipimalliin verrattuna. Luotettavat bensa- ja dieselmoottorit liikuttivat niitä jopa satoja tuhansia kilometrejä.
Uusi W114/115 oli samalla Mercedes-Benzin E-Klasse -mallisarjan ensimmäinen korimalli.
E-sarjalainen on aina ollut suosittu taksi-Mersuna, siinä on ollut riittävät tilat myös takana ja se on tarjonnut hyvän hinta-laatusuhteen ammattikäytössä statusarvoa väheksymättä.
Onhan kuskin ollut mukava ajaa kolmisakarainen tähti näkökentässä ja asiakaskin hyväksyi matkan hinnan helpommin. Lähes jokainen on kuullut tarinoita miesporukoista, jotka olisivat halunneet mennä taksijonossa taaempana olevaan pirssiin vain siksi, että se on Mersu.
Ei liian prameaa
Edeltäjänsä kaltaisesti W114/115 oli eurooppalaisittain iso auto.
Sen muotoilu oli huomattavasti aikaisempaa sutjakampaa, mutta silti varovaista. Kromiakin oli käytetty sopivasti, ei liian prameasti.
Prameilua ei tarvittu, sillä iso ja kapea maski sekä keulakoriste sen päällä kertoivat auton valmistajan jo kaukaa ja etuvalot loivat mallille persoonallisuutta.
Alkupään W114/W115:en takavalot olivat sileät. Uudemmat mallit erottaa rivoitetuista takavaloista.
Nelisylinteristä W115:sta valmistettiin 4-ovisena porrasperänä ja kuusisylinteristä W114:sta sen ohella myös 2-ovisena coupéena.
2.0-2.3-litran bensaneloset tuottivat 95-115 ja 2.3-2.8-litran kuutoset 120-185 saksalaisen jämptisti apulaitteiden kanssa mitattua DIN-hevosvoimaa.
Uutta oli levyjarrut myös takana. 1971 alkaen 2.8-litraista kuutosta sai myös tuplanokkaisena DOHC-versiona.
Tehokkaille malleille Saksan Autobahneilla oli myös käyttöä nopeusmittarien neulojen huidellessa parhaimmillaan kahden sadan seutuvilla.
Diesel-moottoriset versiot olivat valmistajalle vieläkin tärkeämpiä, sillä niitä myytiin bensiinikäyttöisiä enemmän. Nelisylinteriset 2.0-2.4-litran 55-65 hevosvoiman "jäykkäjohtoiset" saivat 1974 rinnalleen kolmilitraisen maailman ensimmäisen viisisylinterisen dieselin 80 hevosvoiman tehoisena.
Punainen sisustus on tyylikäs.
Auto on ollut hyvällä pidolla uudesta alkaen ja on siksi edustuskelpoinen takakonttia myöten.
Hyvin säilynyt pystäri
Veli-Matti Lappalainen on omistanut kuvien mallivuoden 1971 W115:sen vuodesta 2009.
Edelliset omistajat ovat pitäneet autosta poikkeuksellisen hyvää huolta ja niinpä sitä ei ole tarvinnut entisöidä ennen museorekisteröintiä. Jopa alkuperäiset Fulda-merkkinen vararengas ja työkalut ovat edelleen kyydissä eikä autossa ole koskaan ollut radiota tai antennia.
Kilometrejä on 42 vuoden jälkeen lasissa vasta 142000, eli autohan on vasta sisäänajettu, tuumii Lappalainen. Hän ymmärtää yksilön poikkeuksellisen kunnon, joten sillä ajetaan vain hyvällä säällä välttäen sateita.
Veli-Matti kertoo laittavansa kännykän kiinni lähtiessään ajelemaan. Auto on hänen mukaansa parhaimmillaan nautittaessa mutkaista maaseututietä maltillisella nopeudella.
Mercedes-Benz 200 (W115) 1971
Mersu ja Nummelan Lentokeskus ry:n PIK-15 Hinu ovat samaa ikäluokkaa, auto vuodelta 1971 ja lentokone 1968.
Vaalea ns. luurankoratti oli lisävarusteinen. Perusmallissa ohjauspyörä oli musta.
