sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Nuoret ajavat entistä turvallisemmin

Asia käy ilmi tutkijalautakuntien ennakkoraportista.

Alle 21-vuotiaat kuljettajat aiheuttivat viime vuonna 26 kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Viisi vuotta sitten vastaava turmaluku oli 44.

Viime vuonna nokkakolareiden määrä laski ja suistumisten nousi.

Vuonna 2013 tutkijalautakunnat selvittivät kaikkiaan 250:tä kuolinonnettomuutta. Määrä on pienempi kuin koskaan aiemmin.