Oli edessä niin sanottu pätkävuoro kello 22-06. Odotettavissa oli punaista poskea, viluista kinttua ja sen myötä keikkaa.
Ei tarvinnut kauan kärvistellä Kämpin tolpalla, kun takapenkille tuli aitoa minkkiturkista, ja toive:
- Kaivopuistoon. Siellä vissiin on pakkastakin ulkona, paljonkos?
- Toistakymmentä näyttää olevan, mikäli näihin auton mittareihin on luottaminen. Eikä varmaankaan turkki ole näillä keleillä näön vuoksi, mikäli oikein arvaan?
- Onneksi en ole heittänyt tätä pois, ja kyllä se vaan on niin, että vanhat konstit on paremmat kuin uudet, olkoot muut mitä mieltä tahansa.
- Saattaa se olla niin, että kettutytöt tällä kelillä pysyttelevät sisällä! kontraa kuski.
Jos tammikuu oli tapansa mukainen, asiakasköyhä, näin taksikuskien näkökulmasta, niin pakkasherra muutti kaiken kerralla. Ei tarvinnut notkua tolpilla, sillä keikkaa riitti myös niille kuskeille, jotka vuorolistan ulkopuolelta olivat tulleet "veivaamaan" ja olihan joukossa myös naapurikaupungin pirssejä.
Yö alkoi olla pulkassa ja Rintamäki kurvaili Eltsun Nesteelle, kupposelle kahvia. Sisätiloissa oli tullut kiskottua mokat jo vuoden verran, verrattuna edelliseen aikaan, jolloin vielä "nortti" paloi.
Kun pikainen tauko oli ohi, niin taksin vieressä norkoili jo mieshenkilö ja esitti asiansa:
- Jos mitenkään käy, niin käytäiskö vilkaisemassa, onko stadissa vielä vapaata hempukkaa?
- Ja se tarkoittaa?
- Että tsekataan vaikka Soho tai se toinen, siinä Eerikinkadulla.
Matkalla juttu kääntyi taksikuskeihin ja robotteihin. Asiakas oli tutustunut tulevaisuusennusteisiin, niihin, jotka pitäisi olla tätä päivää parin vuosikymmenen päästä.
Ja niinpä:
- Uskotkos todella, että jo lähitulevaisuudessa meillä on robottitaksit? Siis kuskeja ei tarvita, ja entäs sitten tuo muu puoli? Otetaan vaikka nämä Sohot ja muut! Meinaakos tulevaisuuden ennustajat, että parin vuosikymmenen päästä meikäläiset ajelee robottitaksilla jonkun robottihempukan ostoon?
- Kannattais näiden tulevaisuuden ennustajien muistaa, että jo aikoinaan on keksitty pumpattava Barbara, eikä sekään ole vieläkään lyönyt markkinoilla läpi. Ja mitä tulee taksikuskeihin, niin saattaa ne pirssit olla erilaiset, vaan kuskit ne säilyy. Ei loppunut kuskit vossikoidenkaan jälkeen, ne vaan vaihtoi hevospelit autoihin. Onkohan tää niitä Himasen ja Kataisen juttuja, mitä luulet?
- Mene ja tiedä, tuntuu näin äkkiseltään olevan sekopäisten juttuja, kontraa kuski.