Viimeinkin, tuumi Rintamäki. Mieleen poksahti jostakin laulusta riimitys "lumihiutaleita hiljalleen, sataa maahan lumivalkoiseen". Kauan jatkunut pimeys oli ollut havaittavissa myös asiakkaiden mielialoissa ja uusi lumi oli kuin piristysruiske.
- Mitäs kuski, millä mielellä?
- Niin että mitä?
- Meinaan vaan, että loppuu tuo pitkään jatkunut kaamos uuden lumen myötä! Ihan kuin heräis uuteen aamuun!
Rintamäki heittäytyi tarinaan mukaan:
- Puhut asiaa! On meinaan tätä ikuista yötä puskettu vuoro jos toinenkin. Asiasta kolmanteen… minne suunnistetaan?
Annankadun karaokebaarin kulmille tultiin ja asiakas, jonka viime esiintymisestä oli kulahtanut jo kuukauden päivät, täydensi:
- Täytyy kokeilla, että onko vielä laulutaito kohillaan.
- Entäs tuo tipaton tammikuu, koskeekos se karaokemiehiä? utelee Rintamäki.
- Tiukan viinan puolelle ei passaa notkahtaa, parempi on pysytellä kaljalinjalla, niin laulukin sujuu ja sanoissa ei töki!
Karaokepaikka tuli ja asiakas meni. Annankatu on kapakkaa tulvillaan, ja Rintamäen ei tarvinnut kauan rullailla, kun käsipysty kapusi takapenkille koordinaatteineen:
- Pitäjänmäelle, ja jos saa pyytää, niin rivakkaa tahtia! Lapsenvahti soitteli, että olis aika palailla, jotta itse pääsee kylille.
- Tällä pääsee kyllä Pitskuun, mutta se rivakka eteneminen on vähän kyseenalaista.
- Kuinka niin? Onks tää joku mopoauto, jolla pääsee vaan maksimissaan viittäkymppiä?
- On muutama seikka, jotka estävät sen kaahaamisen. Ensteks tulee nopeusrajoitus ja niitä valvova virkavalta, toiseksi turvallisuus ja kolmanneksi keli. Ja nyt kaikki nuo kolme ovat aktuellia!
Pienessä hutikassa oleva naishenkilö sai viritettyä hoksottimet:
- Kappas vaan, sitähän on sadellut lunta! En heti alkuun hokannutkaan. Taisin olla liian kauan sisätiloissa, ja muissa maailmoissa, perskule! Onks tullut tietoon, että oltais jo kolaroitu?
- Tullut on. Jos sopii, että palataan jutustelussa tähän hetkeen… niin sopiiko se, että kuski määrää vauhdin ja asiakas suunnan?
- Sopii!
