perjantai 31. tammikuuta 2014

Uuden ajan Qashqai

Nissan näytti tehneen emämunauksen esitellessään 2007 korkean, laatikkomaisen monikäyttömallin, jolla oli hankala nimi. Aavistuksen maasturihenkiselle Qashqaille oli kuitenkin tilaus.

Cross over -henkilöautojen pioneerin myynti on ylittänyt sekä tehtaan että asiantuntijoiden odotukset. Valtaosa Englannissa valmistettavista Qashqaista myydään Euroopassa. Q:n suosio ei ole laantunut vuosien myötä, ja elinkaarensa lopussa ollut malli oli viime vuonna Golfin ja Octavian jälkeen Suomen myyntikolmonen.

Qashqain suosio ei perustu nelivetoon, sillä sen valitsee vain joka kymmenes. Korkea istuma-asento ja hyvä etunäkymä ovat myyntivaltteja. Mutta nyt kilpailijoita on moninkertaisesti Qashqain alkuvuosiin verrattuna. Nissanilla on kuitenkin oma uskollinen asiakaskuntansa.

Lisää kokoa

Nykyisestä asiakaskunnasta halutaan pitää kiinni, joten ulkonäköä ei ole muutettu liian radikaalisti. Yleisilme on kuitenkin moderni. Maskuliinisen näköinen kori on pidentynyt (+47 mm), leventynyt (+20 mm) ja madaltunut (-15 mm). Sisätiloissa käytetään aiempaa parempia materiaaleja.

Korkea istuma-asento on Qashqain myyntivaltteja.

Takaluukku avautuu riittävän ylös. Pohjalevyt toimivat myös tilanjakajina.

Korkeus- ja pituustilan kerrotaan kasvaneen. Etuistuimissa on hyvä sivuttaistuki, mutta istuinosa saisi olla pidempi. Noja säätyy portaittain. Hyvän ajoasennon löytää, mutta keulan liikeradat pitää arvioida. Kolhimisvaaraa vähentävät tutkat ovat vakiona kahdessa parhaassa varustetasossa.

Taakse on helppo istua, mutta oviaukko on isokenkäisille ahdas. Kengät mahtuvat etupenkin alle, ja polvitila riittää. Pääntilan riittävyys on varmistettu pudottamalla täysin muotoilematon istuinosa niin alas, että reidet jäävät ilman tukea. Keskipaikka on kova ja jalkatilan osalta ahdas. Kolmelle lapselle tila riittää, ja kaksi aikuista matkustaa takana väljästi.

Tavaratila on nykytyylin mukaisesti kaksitasoinen. Nojat kaatuvat ylätason kanssa vaateriin. Suksiluukkua autoon ei saa.

Avaimeton käynnistys on parhaissa malleissa, sähköinen käsijarru kaikissa varustetasoissa.

Pieni bensaturbo

Suomessa tärkein moottori on ollut 1,6-litrainen. Sen ahdettu seuraaja esitellään kesällä. Myynti alkaa uudella 1,2-litraisella bensaturbolla ja kahdella dieselillä. Koneet ovat aiempaa selvästi puhtaampia.

115-hevosvoimaisen pikkuturbon heikon alakierrosväännön vuoksi kone ei sovi laiskalle vaihtajalle. Pikkudiesel on selvästi bensakonetta mukavampi. Isomman nakun saa varsin siististi vaihtavalla variaattoriautomaatilla ja manuaalivaihteisena nelivetona.

Qashqaissa ei ole nykytrendin mukaista ajoasetusten valintaa, mutta ohjauksessa on kaksi tehostustilaa. Normaalin ja sportin ero on olematon. Ohjaukseen ja vilkkuviiksen kankeuteen tottuu, eivätkä ne vaikuta Qashqain suosioon.

Selkeiden mittareiden välissä olevalle näytölle saa erilaisia grafiikoita ja säätötietoja.

Muotoilematon takapenkki on hyvä kahdelle.

Jousitus toimii, mutta ohjauksessa on parantamisen varaa.