Tyypilliseen hiihtoloman autovarustukseen kuuluu itse lomailijoiden lisäksi kuormallinen oleellisia välineitä - suksia, monoja ja matkalaukkuja. Autoliitto haluaakin muistuttaa autoilijoita kuorman huolellisen sitomisen tärkeydestä.
Liitto päätti testata yhdessä sisarjärjestöjensä kanssa, millaista jälkeä huonosti kiinnitetty ja kuormattu hiihtolomavarustus voi äkkipysähdystilanteessa saada aikaan. Jo varsin alhaisella nopeudella selkää viiltävä suksi tai päähän kolahtava mono voi aiheuttaa vakavia vammoja.
Autoliitto lastasi autoon kaksi 25 kilon matkalaukkua, neljä suksiparia, kahdet laskettelumonot sekä kaksi laskettelukypärää. Tavaroita ei kiinnitetty mitenkään, ja testiauto törmäsi päin estettä 50 kilometrin tuntivauhdilla.
- Testi osoitti kuinka tärkeää tavaroiden huolellinen kuormaaminen on. Melko pienikin esine muuttuu äkkipysähdyksessä satojen kilojen tappavaksi moukariksi, koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen muistuttaa liiton tiedotteessa.
Vesalainen neuvookin sijoittamaan painavimmat tavarat kiinni takapenkin selkänojaan vaikkapa kuormaliinojen tai turvavöiden avulla. Hyvä paikka laskettelumonoille on vaikkapa takajalkatilassa, jolloin ne eivät pääse lentelemään holtittomasti pysähdystilanteessa.
Katso alta Autoliiton havainnollistava video!