lauantai 1. helmikuuta 2014

Sunnuntaisuomalainen: Puhelin nelinkertaistaa onnettomuusriskin - handsfreella ei juuri merkitystä

Maailman terveysjärjestö WHO:n kokoamien tutkimustulosten pohjalta laaditun raportin mukaan moninkertaistuneeseen riskiin ei vaikuta juurikaan se, pidetäänkö puhelinta korvalla vai käytetäänkö handsfree-laitetta.

- Vaikka on muodikasta puhua multitaskingista, ihminen ei pysty kunnolla tekemään kahta asiaa samaan aikaan. Esimerkiksi perheriita puhelimessa ja kaupunkiajo luonnistuvat huonosti samaan aikaan, sanoo suunnittelija Petri Jääskeläinen Liikenneturvasta Sunnuntaisuomalaiselle.

Ylipäänsä huomion kiinnittymistä ajaessa muualle kuin ajamiseen pidetään merkittävänä riskinä.

Uusimmat tutkimukset kuitenkin kertovat, että puhuminen vierustoverin kanssa ei häiritse yhtä paljon, kuin puhelimeen puhuminen. Tämä johtuu siitä, että matkustaja voi seurata liikennettä ja sopeuttaa keskustelun siihen.

Suomessa puhelimeen puhuminen ajon aikana on sallittua vain handsfree-laitteen kanssa. Liikenne- ja viestintäministeriö aloitti viime kesänä tieliikennelain kokonaisuudistushankkeen. Handsfreetä tuskin tullaan siinäkään kieltämään.

Lähde: Sunnuntaisuomalainen