Iltalehti pyysi kuitenkin muotoiluosaston johtaja Thomas Ingenlathia nimeämään kolme piirrettä, jotka siirtyvät Consept XC Coupesta uuteen tuotanto-Volvoon.
Ingenblath ei epäröi ensimmäisen piirteen kohdalla.
- Kasvojen ilme, keula, nähdään uudessa XC90:ssä. Valot ja maski, kokonaisuus.
Toiseksi Ingenlath mainitsee kojelaudan piirteet kuten kosketusnäytön ja ylipäätään ohjaamon ilmeen.
Kolmanneksi Ingenlath jättää konseptiauton kokonaisvaikutelman, jonka volvomainen muotoilu muodostaa.
Voimakkaat hartialinjat ovat osa volvomaisuutta ja Ingenlathi mukaan erilaisia hartialinjoja on piirrelty ja jossakin muodossa hartiat ovat mukana uudessa Volvossa.
Consept XC Coupe ei sellaisenaan ole minkään uuden Volvon kuva, mutta näitä piirteitä uusissa Volvoissa nähdään.
Takavalot eivät sellaisenaan pääse tuotantoautoon.
- 3D-valot varmaan nähdään, sanoo Volvon design-johtaja Thomas Ingenlath.
- Kolmiulotteiset 3D-valot varmaan nähdään, Ingenlath avaa.
Uusi Volvo XC90 esitellään Pariisin autonäyttelyssä syyskuussa.
Nyt esitelty konseptiauto Consept XC Coupe oli järjestyksessään toinen Volvon konseptiautoista, joilla tulevien mallien muotoja on viritelty. Vielä yksi konseptimalli tullaan näkemään.
Kun nyt on esitelty farmarimainen coupe ja katumaasturi, niin kolmas Volvon konseptiauto saattaisi tietysti olla sedanmallinen limousine. Yleisesti pidetään nimittäin varmana, että Volvon nykyinen S80-malli korvaantuu jatkossa uudella S90-mallilla ja V70-mallin tilalle tullee V90-malli.