Yhdysvaltalainen autovalmistaja Fisker kertoi marraskuussa 2012 lopettavansa Karma-hybridiautojen valmistuksen Uudenkaupungin autotehtaalla. Tuolloin syyksi kerrottiin ongelmat akkujen saatavuudessa, kun Fiskerin ainoa akkuvalmistaja A123 System oli ajautunut konkurssiin.
Yle kertoo, että uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan Fisker-sähköauton tuotantoa ollaan käynnistämässä uudelleen jo tämän vuoden aikana ja että tuotanto käynnistetään Suomessa. Yle kertoo myös, ettei Uudenkaupungin autotehtaan tuotantolinjaa ole vielä purettu. Tehtaalla työskenteli ennen tuotannon lopettamista yhteensä noin 900 henkilöä.
Valmet Automotive ei vahvistanut tietoa Ylelle, mutta kertoi seuraavansa tilannetta.
Lähde: Yle