Vetinen sää ja nollassa pysynyt lämpötila on tehnyt talvesta tieverkostolle erityisen raskaan. Liikenneviraston kunnossapito-osaston johtaja Jukka Karjalainen kertoo, että kevät tulee olemaan tieverkostolle vaikea.
- Vettä pääsee tierakenteisiin ja halkeamiin. Lämpötila on lähellä nollaa ja käy välillä pakkasella. Jäätymis-sulamis-ilmiö aiheuttaa halkeamia ja reikiintymistä.
Myös soratiet ovat huonossa kunnossa. Ojat ovat täynnä ja tierakenteissakin vettä on paljon. Tavallisina talvina lumipolanne eli kovaksi pakkautunut lumi on suojellut teitä, mutta tänä talvena polanteista ei ole tietoakaan.
Tieverkosto heikossa kunnossa
Suomen tieverkoston päällysteet ovat jo valmiiksi heikossa kunnossa. Karjalainen kertoo, että viime vuonna teitä päällystettiin vain 2 100 kilometriä. Vielä kymmenen vuotta sitten päällystettä syntyi yli 4 000 kilometrin edestä.
- Meillä on edelleen sama määrä rahaa käytössä, mutta inflaatio on edennyt ja bitumituotteiden hinnat nousseet. Päällystettyä tietä on noin 50 000 kilometriä, joten kierto on auttamatta liian hidas verrattuna tarpeeseen.
Päällysteen elinkaari on tien vilkkaudesta riippuen 3-15 vuotta. Keskimääräinen uusimisväli on kuitenkin venynyt Karjalaisen mukaan jo 25 vuoteen.
Ilmoita tienkäyttäjän linjalle
Liikenneviraston on pakko keskittyä vilkkaiden pääteiden uusimiseen, jotta päätieverkosto kyetään pitämään kohtuullisessa kunnossa. Lisäksi pieniä rakentamishankkeita on jouduttu vähentämään.
Karjalainen neuvoo, että jos autoilija kohtaa vakavan näköisen murtuman, kannattaa soittaa tienkäyttäjän linjalle numeroon 0200 2100.
- Puhelu yhdistyy liikennekeskukseen ja he välittävät ilmoituksen urakoitsijalle. Näin pahimpiin ongelmiin voidaan reagoida nopeasti.
Oma ajonopeus on syytä sovittaa tien kuntoon. Vaaralliselta näyttävän paikan voi myös merkitä esimerkiksi oksalla, jotta muut osaisivat kiertää sen.