keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Yle: Autoja rikkovan pölyn syytä tutkittu - aiheuttaja tiesuola?

Erikoinen pölyongelma on katkonut Oulun seudulla autojen moottoreiden jakohihnoja.

Ilmiötä on tutkittu Lapin ammattikorkeakoulussa.

Aluksi vian mahdolliseksi aiheuttajaksi arveltiin Tornion terästehtaan oktomursketta. Tämä vaihtoehto on nyt saatu tutkimuksissa suljettua pois, kertoo Yle.

Todennäköisempi syy jakohihnojen rikki rispaantumiseen on tiesuola.

- Tästä en voi vielä sanoa mitään varmaa, mutta epäilyjä on tähän suuntaan, kertoo yliopettaja Timo Kauppi Ylelle.

Asian tutkimista jatketaan edelleen, kunhan tiesuolan tarkka koostumus selviää.

Ammattikorkeakoulun tietojen mukaan pohjoisessa käytettävä tiesuola sisältää vahvempia aineita kuin Etelä-Suomessa käytettävä.

Lähde: Yle