perjantai 25. huhtikuuta 2014

Peugeot 308 - ajoltaan parhaita perheautoja

Maukas ajettavuus tarkoittaa sitä, että jousitus imuroi tehokkaasti tien epätasaisuudet. Se on mukava mutta silti mutkissa riittävän jäntevä.

Se tarkoittaa sitä, että tavallista pienemmästä ratista huolimatta tuntuma tiehen välittyy kuljettajalle luontevasti ja tarkasti.

Ainoa heikkous oli oikeastaan automme 1,6-litrainen 115-hevosvoimainen diesel, jolla oli ärsyttävä tapa laiskotella, jos ei pykälää heittänyt tarpeeksi ajoissa sisään. Risteyksessä tiellä kiihdytettäessä kaasua oli syytä polkea tukevasti, jos halusi liittyä ripeästi muiden joukkoon. Kyllähän tällä pärjäsi, mutta uudistunut 120-hevosvoimainen pannukin on kohta täällä.

Ulkomuodoltaan tämän uuden 308:n - siis mallinumero on sama kuin entisellä - sivuprofiili on yleiseurooppalainen, jopa hieman Golfia muistuttava. Keula on jo sitten Leijonaa itseään.

Peugeotin uusdesignin mukaisesti mittaristo ja keskikonsolin hallintapaneeli olivat vinokulmioiksi muotoiltuja. Makuasia - itse pidin enemmän Peugeotin aiemmasta tyylistä. Painikkeita on niukasti. Toimintoja hallitaan kosketusnäytöllä, jossa ilmastoinnille esimerkiksi on oma painike, jonka alta säädöt ponnahtavat näkyviin.

Auton tilat riittävät perhekäyttöön hyvin, vaikka auto hieman edeltäjäänsä lyhempi, kapeampi ja matalampi. Akseliväli on kuitenkin pidempi ja tavaratila nyt mukavat 420 litraa.

Pienen ratin ja ratin yläpuolelta katsottavaan mittariston yhdistelmään tottuu, kun malttaa asetella ratin ja jakkaran istuimet itselle sopiviksi.

Ajossamme ollut diesel oli suorastaan omituisen pihi. Kulutuslukemat jäivät sekalaisessakin ajossa 5 ja 5,5 litran välille, vaikka ajettiin vielä talvikiekoilla.

Tähdet 19/25 ****

Hinta ****

Hinta on haarukoitu hyvin kilpailijoiden tasolle.

Ulkonäkö ***

UIkonäkö on asiallista businesstyyliä, ohjaamon design ei sytytä minua.

Ajomukavuus ****

Erinomaisen mukava ajaa, vain alakierroksilla hengetön diesel himmentää tunnelmaa.

Tilankäyttö ****

Täysimittainen monitoiminen perheauto tilojen puolesta.

Kulutus ****

Ihme pihistelijä, lähes pitää minkä lupaakin.

Rönkön kommentti

Ajoltaan makupala, ulkomuoto ihan jees, mutta ohjaamon design ei sytytä.

Turvallisuus

Euro NCAPissa täydet tähdet.

Muut lehdet

"Vanhan mallin helposti unohtuva muoto on korvattu leimuavammalla muodolla ja koriin ripotelluilla yksityiskohdilla."

**** Autoexpress 21.3.2014

"Uusi malli on kevyempi, vääntöjäykempi, älykkäämpi etenkin sisältä ja paljon hauskempi ajaa."

**** Autocar

Vakionopeuden voi valita muistiin valituista nopeuksista kosketusnäytön kautta.

Ohjaamossa painikkeita on vähän. Toimintoja hallitaan kosketusnäytöllä.

Tavaratila on kilpailijoiden tasolla eli 420 litraa.

Takakulmastaan oikein mukavan näköinen peli.