Vanhat 60- ja 70-luvun autot herättävät hyvää tuulta katsojiensa silmäkulmiin.
Moni muistaa jonkun Isuzu Bellettin tai Citroen ID:n nuoruudestaan tai isovanhempiensa pihalta.
Alkuperäisen Kuplan ilmajäähdytetyn moottorin säksätyksestä ei voi erehtyä. Oikea aito Mini oli oikeastikin Mini.
Näissä autoissa on moni istunut ja jotkut jopa ajaneet niitä.
Classic Motor Lahdessa kokoaa 60-ja 70-luvun automaailmat yksiin kerran vuodessa toukokuun alussa ja yleisömäärät ovat paisuneet vuosi vuodelta.
Tänä vuonna Lahdessa kirjattiin hieman alta 20 000 lippunsa lunastanutta.
Olitko sinä Lahdessa tai tunnistatko muuten nämä kuvissa ja Classic Show´ssa kuvatussa videossa esiintyvät autot. Kerro kokemuksistasi kommenttiosiossa tämän jutun alla.
Iso Kissa parkkialueella.
Ikiklassikko lada.
Volvo Amazon oli aikansa legenda.
FSO Polonez ei koskaan saavuttanut kansan suurta suosiota. Olisikohan vika ollut autossa.
Escort ja Saab 96 - nämä autot kuljettavat suomalaisia 1960 ja 1970-luvuilla niin arjessakin kuin ralleissakin.
Toyota Corolla Sprinter hyvässä seurassa Minin, Kuplan ja Isuzu Bellett.
Anglian omaperäinen takalasin muoto.
Datsun Cherry, Opel Kadett ja Anglia.