Uusin autoihin lisättävät niin kutusut mustat laatikot, eli eCall-järjestelmä tulee pian, kirjoittaa brittiläinen Mirror-lehti. Lehti arvostelee uudistusta kuvaamalla sitä "pakolliseksi vakoiluohjelmaksi", joka on otettava, jos haluaa välttää päätähuimaavat vakuutusmaksut. Lehden mukaan järjestelmän tulee uusiin autoihin EU:n alueella lokakuussa 2015.
eCall-sovellus lähettää hätäkeskukselle tiedon auton sijainnista, onnettomuuden tarkasta ajasta sejä ajosuunnasta, joka saadaan satelliittijärjestelmän tiedoista. Euroopan parlamentin mukaan sovellus ei varsinaisesti ehkäise onnettomuuksia, mutta parantaa hätäpalvelujen tehokkuutta. EU:n jäsenmailta järjestelmän käyttöönotto vaatii muun muassa uudistuksia hätäkeskuksissa, jotta ne pystyvät käsittelemään eCall-puheluiden äänen ja datan.
Tietojen käyttö sopimuksiin
Sovellus on jo saanut sen vastustajien keskuudessa lisänimen "vakoilulaite". Muun muassa Mirror-lehti kirjoittaa, että sovellus mahdollistaa vakuutusyhtiöiden saavan tietoja muun muassa yksittäisen autonomistajan liikennekäyttäytymisestä, auton nopeudesta ja automatkojen määristä.
EU:n parlamentin vuoden 2012 kesäkuun mietintöön on kuitenkin kirjattu, että eCall-lisäsovelluksen on noudatettava asianmukaisia tietoturvaa ja yksityisyyttä koskevia asetuksia.
Tämä tarkoittaa, että tietojen käyttötarkoitukset on ilmoitettava selkeästi yksittäisissä sopimuksissa ja että ajoneuvon omistajan tai vuokraajan olisi päätettävä tietoisena kuluttajana siitä, kuka saa ajoneuvoon rekisteröityjä yksityisiä eCall-palveluja koskevia tietoja. Mietinnässä mainitaan myös, ettei "järjestelmän pidä missään oloissa mahdollistaa ajoneuvon reitin jäljittämistä, koska järjestelmän on pysyttävä passiivisena, kunnes hätäpuhelu käynnistetään".
Parlamentin mietinnössä mainitaan lisäksi, että järjestelmän täydellinen integrointi ajoneuvoihin EU:n jäsenvaltioissa säästää jopa 2 500 henkeä vuodessa ja vähentää vammojen vakavuutta 10-15 prosentilla.
Ei vielä syksyllä pakolliseksi
Liikenne - ja viestintäministeriö selventää, ettei järjestelmä tule pakolliseksi autoihin vielä ensi vuoden syksynä.
- Tästä on annettu kaksi eri säädöstä. Hätäkeskusten osalta tulee olla valmista syksyllä 2015, mutta autojen osalta asia on vielä EU:n käsittelyssä, liikenneneuvos Seija Miettinen kertoo.
- Hätäkeskusten tulee olla valmiita kuusi kuukautta ennen kuin järjestelmä tulisi velvoitteeksi autoille, hän sanoo.
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafista kerrotaan, että sovelluksen käyttöönotosta järjestetään laaja kokous kesäkuussa. Trafi aloitti eCall-järjestelmän testaukset vuonna 2011.
Mirror-lehden artikkeli