Yle kertoo jutussaan, että liiallinen alkoholinkäyttö voi olla syy ajokortin menettämiseen, vaikka rattijuopumusta ei epäiltäisi. Harva tietää, että liian monta reissua juoppoputkassa saattaa riittää, Yle uutisoi.
- Tämä liittyy sekä Suomen että EU:n direktiivien mukaisiin asetuksiin ajokorttiluvan terveysvaatimuksista. Päihteiden väärinkäyttö on yksi terveydentilaa osoittava seikka, ylitarkastaja Minna Gråsten Poliisihallituksesta kertoo Iltalehdelle.
- Päihteiden väärinkäyttöä voivat osoittaa useat seikat, joista juopumuspidätykset ovat yksi esimerkki, hän sanoo.
Minna Gråsten kertoo, että tällaiset tapaukset ovat kuitenkin harvinaisia.
- Yksittäiset putkareissut eivät vaikuta, Gråsten sanoo.
Putkareissusta merkintä jopa vuosiksi
Hän kertoo, että kortin voi menettää, jos juoppoputkaan on jouduttu useita kertoja lyhyessä ajassa.
- Päätöksissä tarkastellaan muutamaa vuotta, mutta tärkeintä on aina lähiaikojen tilanne, hän toteaa.
Kortti ei voi myöskään lähteä lennosta putkareissun jälkeen, jos henkilö ei ole ajanut päihtyneenä.
- Poliisi ei arvioi terveydentilaa, vaan lääkäri, joka tekee tarvittavan todistuksen ja arvion henkilön päihderiippuvuudesta, Gråsten sanoo.
Yksittäinen juoppoputkareissu ei ole rikosrekisteriin kuuluva asia, mutta voi säilyä poliisin tietojärjestelmässä jopa viisi vuotta, ennen kuin se tulee lain mukaan poistaa.
- Poliisi kirjaa tapauksia omaa seurantaansa varten sekä suojatakseen myös asiakkaiden oikeusturvaa, Minna Gråsten sanoo.
Lähde: Yle