Vielä ennen vappua muun muassa Helsingin poliisi kertoi ottavansa erityiseen tarkkailuun nastarenkailla ajavia. Poliisi kehotti autoilijoita vaihtamaan kesärenkaat viimeistään kuluneen viikonloppun aikana ja muistutti, että nastarenkailla ajaville voidaan tämän jälkeen antaa 35 euron päiväsakko.
Suomen kevät yllätti jälleen. Helsingissä koettiin vappuna raekuuro ja ilmat ovat kylmenneet talvisiksi.
Komisario Heikki Kallio Helsingin poliisista kertoo, ettei renkaisiin liittyviä ratsioita nyt ole.
- Olosuhteet ovat nyt kylmän sään aikana muuttuneet, eikä nastarenkaista sakoteta, Kallio kertoo.
Kallion mukaan suurin osa on kuitenkin vaihtanut kesärenkaisiin.
- Noin 96 prosenttia on jo vaihtanut kesärenkaisiin ja niilläkin pärjää, vaikka aamuisin on ollut pakkasia, hän toteaa.
Kallio lisää, ettei nastarenkailla silti voi enää kauan ajaa.
- Sään odotetaan pysyvän kylmänä vielä pari päivää, jonka jälkeen taas lämpenee, hän sanoo.