maanantai 16. kesäkuuta 2014

Jälleen vikoja - General Motors kutsuu miljoonia autoja korjattavaksi

Yhtiön mukaan viat voivat aiheuttaa häiriöitä auton toiminnassa. Tiedossa on ainakin kuusi vikoihin liittyvää loukkaantumiseen johtanutta onnettomuutta.

Virtalukkovika on samankaltainen, jonka aiemmin katsottiin johtaneen ainakin 13 ihmisen kuolemaan. GM pyysi viemään ensimmäiset autot korjattaviksi vasta helmikuussa, vaikka ongelma huomattiin ensimmäisen kerran yli vuosikymmen sitten.

Yhtiö on ilmoittanut tänä vuonna kaikkiaan jo 20 miljoonaa autoa koskevista vioista.