perjantai 27. kesäkuuta 2014

Katsastusasemat laitettiin paremmuusjärjestykseen: Katso koko lista!

Mieluisan katsastusaseman voi jatkossa valita paitsi sijainnin ja hinnan, myös katsastuksen laadun mukaan. Trafi on nimittäin nyt pisteyttänyt jokaisen katsastustoimipaikan työn laadun mukaan välillä 1 - 10. Laatuarvosanan perusteina ovat katsastettujen autojen ikäjakauma, katsastuksessa havaittujen vikojen määrä ja hylkäysprosentti.

Pisteytys kertoo Trafin mukaan kuluttajalle siitä kuinka hyvin katsastuksessa havaitaan ajoneuvon turvallisuuteen vaikuttavat asiat. Mitä parempi arvosana, sitä huolellisemmin työ tehdään.

- Toimipaikan laatuarvosana on hyvä apuväline kuluttajalle, joka haluaa arvottaa katsastusta myös laadun perusteella, kuvailee osastonjohtaja Janne Huhtamäki viraston tiedotteessa.

Arvosanat päivitetään toistaiseksi puolivuosittain. Tulevaisuudessa ne yhdistetään osaksi laajempaa katsastuspalvelurekisteriä, josta kuluttaja voi vertailla katsastusasemia myös mm. hinnan mukaan.

Trafin mukaan listaukseen kannattaa silti suhtautua pienellä varauksella, sillä katsastuksen lopputulos määräytyy aina ajoneuvon kunnon perusteella. Mikäli katsastustoimipaikalle tuodaan korjattavaksi poikkeuksellisen hyväkuntoisia ajoneuvoja, voi yrityksen saama laatuarvosana jäädä poikkeuksellisen alhaiseksi.

Osa huonot pisteet saaneista katsastusasemista on myös sivutoimipisteitä ja ovat auki harvemmin.

Katso koko lista katsastusasemista parhaimmasta huonoimpaan tästä linkistä! (Iltalehti)

Katso Trafin alkuperäinen lista aakkosjärjestyksessä täältä!